Kun taantuma painaa lähes alaa kuin alaa, peliteollisuuden käyrät osoittavat tanakasti ylöspäin. Vielä tänä vuonna sen liikevaihdon odotetaan kasvavan peräti 800 miljoonaan euroon.
Kirkkoherra: Demonisaarnaaja manasi myös homoutta
Demoneita manannut saarnaaja Pirkko Jalovaara yritti ajaa ihmisistä pois myös homoutta ja skitsofreniaa, kertoo Kallion seurakunnan kirkkoherra Teemu Laajasalo.
Homoutta ja skitsofreniaa Jalovaara yritti manata ihmisistä televisiossa kristillisellä TV7-kanavalla. Jalovaara on pitänyt kanavalla vuosia omaa "rukousohjelmaansa".
Jalovaaran puheet nousivat esille viime viikolla, kun Ylen Mot-ohjelma esitti otteita hänen saarnoistaan Helsingin Kallion kirkossa. Kirkkoherra on nyt antanut Jalovaaralle porttikiellon kirkkoon.
Laajasalon mukaan Jalovaara ei missään oloissa ole tervetullut vierailevaksi puhujaksi seurakunnan tiloihin.
"MOT-ohjelmassa näytetyssä julistuksessa Jalovaara arvioni mukaan kyseenalaistaa lääkkeet ja hengellistää tavalliset sairaudet. Lisäksi on käynyt ilmi, että toisessa televisio-opetuksessa, jossa kuvituskuvana on käytetty seurakuntamme kirkkoa, on manattu ihmisistä 'homouden ja skitsofrenian henkeä' ulos", Laajasalo totesi tiedotteessaan.
"Tällainen opetus on luterilaisen opin näkökulmasta väärää, ihmisen terveyden näkökulmasta vaarallista, hengellisen vallankäytön näkökulmasta moraalitonta ja luterilaisen kirkon julkikuvan kannalta erittäin vahingollista", Laajasalo kirjoitti.
Myös muut seurakunnat eri puolilla maata ovat peruneet Jalovaaran esiintymisiä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Kadonnut kaupunki löydettiin "viidakon sisään näkevän" laitteen avulla
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- NSA-vuotaja: He saavat kaiken, minkä haluavat
- Rask vei Bostonin ottelusarjan johtoon
- Vanhat kännykät paljastavat laittomat metsähakkuut
- HS-gallup: Kriisimaiden tukeminen ei miellytä suomalaisia
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- Suomalaispurjehtijat joutuivat merihätään Atlantilla
- Ex-kosmonautti paljasti totuuden Juri Gagarinin kuolemasta

- Poliisit tekevät sopimattomia ja kiellettyjä sivutöitä
- Wahlroos: Tärkeimmästä asiasta vaiettiin Kultarannassa
- Lana Del Rey tarjosi yliannoksen Amerikan nostalgiaa

- Ennätysmäärä rattijuoppoja kärähti Helsingissä – "Masentavaa"
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Uusi tulkinta Suomesta – katso, asutko maalla vai kaupungissa
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio

- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina

- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Tulikuumaa asvalttibitumia vuotaa Kauhavan ja Evijärven rajalla
- Kenen on vastuu: Miksi Stockmann salasi lasien valmistusmaan?
- Kirjailijakokous murskasi muurit mataliksi Messilässä
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- Kolumni: Urkinta aina mielessä
- Suomalaispurjehtijat joutuivat merihätään Atlantilla
- Suomen elintarviketeollisuus kantelee EU:lle valmisteveroista Video
- Jopa 200 000 brasilialaista osallistui suurmielenosoituksiin
- Vakoilu löi särön saksalaisten Obama-huumaan
- Rask vei Bostonin ottelusarjan johtoon
- HS-gallup: Kriisimaiden tukeminen ei miellytä suomalaisia
- Aamulehti: Tupakkalain muutos voisi lopettaa parveketupakoinnin
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Suurmielenosoitukset alkoivat Brasiliassa
- Syyria kiristi suurvaltajohtajien välit
- Kreikan yleisradio sai lisäaikaa uuden yhtiön perustamiseen asti
- Vantaan tuki Kansallisoopperalle pienenee
- Vantaa sitoutuu potilastietojärjestelmä Apottiin
- Vantaan säästöohjelmalle sateli kritiikkiä valtuustossa
- Pyssyleikki lapsen kanssa johti poliisioperaatioon Helsingissä
- Tulikuumaa asvalttibitumia vuotaa Kauhavan ja Evijärven rajalla
- Suomalaispurjehtijat joutuivat merihätään Atlantilla
- Aamulehti: Tupakkalain muutos voisi lopettaa parveketupakoinnin
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Maahanmuuttajat työllistyvät yrittäjinä
- Suomi ja Puola selvittämään yhdessä Gdanskin päästöä
- Poliisi: Miestä ammuttiin ilmapistoolilla Ylöjärvellä
- Valepoliisit huijasivat turisteja Oulussa
- Ylöjärveläistä opettajaa syytetään 23 lapsen hyväksikäytöstä
- Suomalaispoliisi selviää vähäisellä aseen käytöllä
- Yksi kuoli ja kaksi loukkaantui nokkakolarissa Punkalaitumella
- Netti-tv:n suosio kasvaa, mutta sisältö ei miellytä
- Kuollut mies pihalla Tampereella – putosi parvekkeelta
- Laajan paritusjutun oikeudenkäynti lykkääntyy jälleen
- Tutkija kritisoi: Maabrändityö jäi kesken
- Suomessa kehitellään uudenlaista bioautoa
- Helteiden loppuminen vauhditti valmismatkojen kysyntää
- Karjalainen: Elinkautisvankeja enemmän kuin koskaan
- Poliisit tekevät sopimattomia ja kiellettyjä sivutöitä
- Kunnilla yli 500 lakisääteistä tehtävää ja yli tuhat velvoitetta
Teemat
Kun lapsen kuolemasta ei voi puhua, siitä voi piirtää
Suosituimmat uutiset
- Kadonnut kaupunki löydettiin "viidakon sisään näkevän" laitteen avulla
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- NSA-vuotaja: He saavat kaiken, minkä haluavat
- Rask vei Bostonin ottelusarjan johtoon
- Vanhat kännykät paljastavat laittomat metsähakkuut
- HS-gallup: Kriisimaiden tukeminen ei miellytä suomalaisia
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- Suomalaispurjehtijat joutuivat merihätään Atlantilla
- Vakoilu löi särön saksalaisten Obama-huumaan
- Yle: Työn vaihdantaan perustuvat aikapankit halutaan verotettaviksi
- Ex-kosmonautti paljasti totuuden Juri Gagarinin kuolemasta
- Kadonnut kaupunki löydettiin "viidakon sisään näkevän" laitteen avulla
- Vanhat kännykät paljastavat laittomat metsähakkuut
- Poliisit tekevät sopimattomia ja kiellettyjä sivutöitä
- Wahlroos: Tärkeimmästä asiasta vaiettiin Kultarannassa
- Lana Del Rey tarjosi yliannoksen Amerikan nostalgiaa
- NSA-vuotaja: He saavat kaiken, minkä haluavat
- Ennätysmäärä rattijuoppoja kärähti Helsingissä – "Masentavaa"
- Pelivienti on koko Suomen toivo
- Kun lapsen kuolemasta ei voi puhua, siitä voi piirtää
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Uusi tulkinta Suomesta – katso, asutko maalla vai kaupungissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Tavaratalo joutui noloon tilanteeseen – teepannu näyttää Hitleriltä