Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Kirkon todistukset voi ensi vuonna tilata mistä tahansa seurakunnasta

 |   | 
 
STT

Ensi vuonna on luvassa helpotusta evankelisluterilaisen kirkon asiakirjojen hankkimiseen. Kirkon mukaan viralliset todistukset voi vastedes tilata mistä tahansa seurakunnasta.

Nyt naimisiin mennessä on teetätettävä avioliiton esteiden tutkinta, joka pitää laittaa vireille omassa kotiseurakunnassa. Kuolleen omaisen sukuselvitys taas on tilattava kaikista seurakunnista, joissa hän on asunut 15 ikävuoden jälkeen. Myös oma virkatodistus pitää tilata kotiseurakunnasta.

"Jos joku asuu vaikka Jyväskylässä, mutta kotikunta on Rovaniemi, voi jatkossa laittaa vireille naimisiin mennessään avioliiton esteiden tutkinnan Jyväskylässä tai missä tahansa seurakunnassa", hallintosihteeri Pirjo Muranen Jyväskylän seurakunnasta kertoo.

Perunkirjaa varten pitää hankkia sukuselvitys kaikista seurakunnista, joissa vainaja on aikuisiällä asunut.

Ensi vuonna sukuselvityksenkin voi tilata yhdeltä luukulta.

"Kirkkohallitus päättää lopullisesta aikataulusta loppuvuodesta, joten vielä ei ole varmaa, helpottuuko asiakirjojen saanti heti vuodenvaihteessa", kertoo rekisteripäällikkö Inkeri Kranttila kirkkohallituksesta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi


Uutiset

25.5.2013