Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Kiukaiden päällä palaneet muoviämpärit aiheuttivat vaaran Oulussa

 |   | 
 
STT

Kiukaiden päällä palaneet muoviämpärit aiheuttivat vaaratilanteen Oulussa torstaina alkuillasta. Pelastuslaitos löysi muoviämpärit läheisten kerrostalorappujen neljästä eri saunasta. Tilanne huomattiin nopeasti, joten kaikissa saunoissa ämpärit eivät syttyneet.

Pelastuslaitoksen mukaan kiukaat oli ajastettu päälle ja illan saunavuorot olivat pian alkamassa. Ilmoitus tilanteesta saatiin asukkaalta.

Henkilövahinkoja ei koitunut, eikä ihmisiä jouduttu evakuoimaan. Vahingot jäivät vähäiseksi, sillä tehtävästä selvittiin tuuletuksella.

Pelastuslaitos kertoo, että muoviämpärit ensin lämpenevät kiukaan päällä ja sitten palavat liekehtien.

Pelastuslaitos ei osannut torstaina arvioida, miten ämpärit olivat päätyneet kiukaiden päälle. Poliisi tutkii asiaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi


Uutiset

19.6.2013