Kohentunut tuki innosti aikuiskoulutukseen

 |   | 
 

Omaehtoiseen aikuiskoulutukseen osallistuminen on lisääntynyt tuntuvasti tuen ja sen saamisehtojen kohentumisen myötä.

Aikuiskoulutustuen hakijamäärät nousivat heti muutosten tultua voimaan loppuvuonna 2010 yli 60 prosenttia. Viime vuonnakin hakemusten määrä kasvoi yli kolmanneksen.

Yhteensä aikuiskoulutustukea maksettiin viime vuonna noin 70 miljoonaa euroa, jossa on kasvua yli 60 prosenttia.

Etuutta maksettiin yli 11 000 henkilölle. Keskimääräinen tuki oli 1 295 euroa kuukaudessa.

Hakemuksia viime vuonna tuli liki 16 000, kun vuonna 2009 niitä tuli vain puolet siitä eli noin 8 000.

Suurin osa tuen saajista opiskeli viime vuonna ammattikorkeakouluissa, kolmannes yliopistoissa ja neljännes ammatillisissa oppilaitoksissa.

Yli 80 prosenttia tuen saajista oli naisia. Lähes puolet koulutustuen saajista työskenteli terveydenhuolto- ja sosiaalialalla.

Aikuiskoulutustuen ehdot parantuivat ja selkiytyivät vuoden 2010 elokuussa voimaan tulleiden lainmuutosten myötä.

Tuen saajalta vaaditaan vähintään kahdeksan vuoden työhistoria. Tukea saa enintään 18 kuukauden ajan.

Työsuhteen ja työnantajan hyväksymän opintovapaan tulee olla voimassa.

Opiskelun keston pitää olla vähintään kaksi kuukautta ja yhtensä vähintään 43 päivää.

Koulutuksen tulee olla tutkintoon johtavaa tai ammatillista lisä- tai täydennyskoulutusta.

Tänä vuonna tuen määrä nousi tuntuvasti. Tuen perusosa on 674,24 euroa kuukaudessa ja ansio-osa on 45 prosenttia palkan ja perusosan erotuksesta aina 3 295,95 euroon saakka, ja sen jälkeen 20 prosenttia.

Valtio rahoittaa tuen perusosan ja työttömyysvakuutusrahasto ansio-osan.

"Odotamme mielenkiinnolla, kuinka paljon tänä vuonna tuen hakijoiden määrä kasvaa. Uskon, että maksetun tuen summa nousee ainakin yli 80 miljoonan euron", arvioi Koulutusrahaston toimitusjohtaja Heikki Pohja.

Ruuhkan myötä tukihakemusten käsittelyajat ovat hieman venyneet, mutta keskimäärin ne ovat neljä viikkoa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori