Koltansaame ensimmäistä kertaa ylioppilaskokeessa

 |   | 
 

Tämän kevään uutuus ylioppilastutkinnossa on koltansaame, jonka suorittaa äidinkielen kokeenaan yksi kokelas. Pohjoissaamen kirjoittajia on nyt yhdeksän, kun viime keväänä osallistujia oli vain kolme.

Suomen äidinkielenään kirjoittaa nyt 28 300 kokelasta, joka on 750 vähemmän kuin vuosi sitten. Ruotsinkieliseen kokeeseen ilmoittautuneita on 2 130. Suomen toisena kielenä kirjoittajia on nyt 534 ja ruotsin toisena kielenä kirjoittajia kuusi.

Kaikkiaan kevään tutkintoon on ilmoittautunut 41 764 henkilöä, 240 enemmän kuin viime keväänä.

Tutkinnon ensimmäinen koe on viikon päästä perjantaina, jolloin testataan äidinkielen hallintaa tekstitaidon kokeella. Toinen äidinkielen koe, essee, kirjoitetaan 12. maaliskuuta. Kokeita riittää maaliskuun lopulle saakka.

Eri kokeisiin ilmoittautuneiden määrissä ei ole kovin suuria muutoksia verrattuna viime vuoteen.

Vieraiden kielten kokeista lyhyen espanjan, italian ja venäjän kokeisiin on hieman enemmän ilmoittautuneita kuin viimeksi. Keskipitkän ruotsin kirjoittajia on nyt noin 9 100, laskua edellisvuoteen on noin 800.

Reaaliaineiden kokeista ilmoittautumisten määrä on kasvanut kemian, biologian, fysiikan ja yhteiskuntaopin kokeissa. Suosituin reaaliaine on terveystieto, jonka kirjoittajia on noin 6 500. Seuraavina ovat psykologia ja fysiikka.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori