Helsinkiläinen Ressun lukio on tänä vuonna Suomen paras lukio, jos mitataan ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvoa. HS julkaisee Suomen kaikkien lukioiden ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvot.
Konsulttijätit tahtovat it-hankkeita ohi julkisen kilpailutuksen
Syksyllä käynnistyy suuri julkinen tietotekniikkahanke, kun Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) ja Helsingin kaupungin johtama kuntarypäs kilpailuttavat potilastietojärjestelmänsä.
Kilpailussa ovat mukana ainakin terveydenhuoltoalan kolme suurta: Accenture, Logica ja Tieto. Ne kilpailevat siitä, kuka hoitaa Hus-alueen potilastietojärjestelmien uusimisen, potilastietojen siirron ja hoitohenkilökunnan koulutuksen.
Hanke kestää vuosikausia ja maksaa satoja miljoonia. Puoltatoista miljoonaa ihmistä hoitava Hus on Suomen toiseksi suurin julkinen työnantaja, ja kilpailutuksella hankitaan työntekijöiden tärkein työkalu.
Julkiset tietotekniikkahankkeet kiinnostavat konsultti- ja tietotekniikkayhtiöitä suuresti. Jopa niin suuresti, että niistä yritetään sopia myös ohi kilpailutusten.
Viime vuoden toukokuu oli synkkää aikaa. Nokia kertoi vähentävänsä tuotekehityksestään yli 7 000 työpaikkaa. Kaikkia ei irtisanottu, vaan vajaa puolet oli päätetty ulkoistaa konsulttiyhtiö Accenturelle. Suomessa työpaikkaa vaihtoi 1 200 Nokian entistä insinööriä.
Se oli suuri helpotus Nokialle ja erityisesti valtionjohdolle. Kukaan ei halunnut ylimääräisiä huonoja uutisia.
Accenture ei kuitenkaan onnistunut keksimään uusille insinööreilleen järkevää tekemistä.
Siispä syyskuisena aamuna työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) ylin johto, ministeri Jyri Häkämiestä (kok) myöten, istui Accenturen johtajien kanssa samaan pöytään.
Tapaamisia tuli tämän jälkeen vielä kolme lisää, selviää HS:n pyytämistä elinkeinoministerin kalenteritiedoista.
Mistä tapaamisissa sitten keskusteltiin? TEM kieltäytyi kertomasta sisällöstä tarkemmin. Vaikka ministereiden asiat kyllä kuuluvat kansalaisille, yksityisten yritysten eivät.
HS:n haastatteleman kolmen toisistaan riippumattoman ja asian hyvin tuntevan lähteen mukaan Accenture yritti käydä valtion kanssa vaihtokauppaa.
Kukaan ei halunnut, että ex-nokialaisille annettaisiin potkut, kaikkein vähiten työministeriö. Siksi Accenture ehdotti valtiolle perustettavaksi tietotekniikkakeskusta, joka tästä eteenpäin vastaisi valtion tietotekniikkatarpeisiin.
Sellaista Accenture hoitaisi mielellään. Keskuksesta käsin voitaisiin kätevästi tehdä esimerkiksi sellaiset potilastietojärjestelmähankkeet, johon Hus kuntineen on syksyllä sijoittamassa satoja miljoonia euroja. Ne entiset nokialaisetkin pysyisivät palkkalistoilla.
Miten tällainen tapaaminen sitten sovitaan? Varmaa tietoa ei ole, mutta ehkä Mika Rossilla oli sormensa pelissä.
Kuka sitten on Mika Rossi?
Helsingin kunnallispolitiikassa keskustaa edustanut Rossi ponnisti 2000-luvulla korkealle, niin korkealle kuin suomalainen poliitikko ilman äänestäjien tukea voi ponnistaa.
Hän oli pääministeri Matti Vanhasen talouspoliittinen neuvonantaja ja Vanhasta seuranneen Mari Kiviniemen valtiosihteeri. Kiviniemen valtiosihteerinä hän toimi jo tämän kuntaministerikaudella.
Keskustan hävittyä viime eduskuntavaalit Rossi palkattiin Accentureen johtamaan "Terveydenhuolto ja julkiset palvelut" -toimialaryhmään.
Työssään keskustapoliitikkojen taustavaikuttajana Rossi tutustui niihin julkisen hallinnon ongelmakohtiin, joihin hän nyt Accenturen johtajana tarjoaa ratkaisuja.
HS yritti kysyä asiaa Rossilta. Hän kieltäytyi vastaamasta HS:n kysymyksiin. Rossin lähettämän lausunnon mukaan "Accenture käy kaikkialla maailmassa keskusteluja julkishallinnon edustajien kanssa. Se on normaalia toimintaa."
Lopulta Accenturen havittelemasta roolista valtion tietotekniikkakeskuksessa ei tullut mitään. Ehkä ministeriöitä vaivasi se, että järjestely haiskahti sopimattomalta.
Niinpä entisille nokialaisille tarjottiin Accenturelta eropaketteja ja toukokuussa kerrottiin yt-neuvotteluiden alkamisesta. Valtion tietotekniikkahankkeet jäivät kilpailutuksen piiriin.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
Uutiset
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Kelan Hiilamo HS-raadissa: Kunnille velvollisuus työllistää nuoria
- Kysely: Saako homoista vitsailla?
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- HIFK-kasvatti Vainoselle NHL-sopimus
- Pittsburgh jatkaa ensimmäisenä seurana NHL:n välieriin
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
- Maailman kuvat: Valokuva
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Pia Viitanen: "Olen aamukiukkuinen"
- Susanna Huovinen: "Sdp:ltä odotetaan ihmetekoja"
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Naiset aloittivat lentopallon MM-karsinnat tappiolla
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Ilonen jätti kädet kohmeessa Euroopan tähdet taakseen
- Ilari Melart IFK:sta Columbukseen
- Kelan Hiilamo HS-raadissa: Kunnille velvollisuus työllistää nuoria
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Naamioitunut Pussy Riot tuli hakemaan tukea Suomesta
- Miestä puukotettiin junassa Lahdessa
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Narkolepsiaan sairastuneille ehkä korvauksia myös ansionmenetyksistä
- Sikatilojen salakuvausjutun syytteet pääosin nurin hovissa
- Opetusministeri Kiuru: Rankinglistat eivät sovi Suomeen
- Pellon koulu purki kännykkäkiellon
- Hulluruohosta sairastuneita vielä yksi lisää
- Hedelmöityshoidot luovutetuilla siittiöillä yleistyneet
- Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun kirjoitustulos romahti
- Bensan polkumyynti ruuhkauttaa tiet Lahdessa
- Lista kaikkien lukioiden tulosten muutoksista
- Valtimon ja Säkylän ylioppilaat keskimäärin Suomen parhaita
- Lagerblad-yhtiön lihapullat vedetään myynnistä
- Naiset ajavat aiempaa useammin humalassa
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
Teemat
Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
Suosituimmat uutiset
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun kirjoitustulos romahti
- Turun Sanomat: Räikkönen joutuu piilottamaan kohua aiheuttaneen kuvan
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen