Isoja häitä on järjestetty aina. Häiden työnjako on kuitenkin aikojen saatossa muuttunut.
Korkeasaaren entinen johtaja Ilkka Koivisto on kuollut
HS–STTTunnettu luontoasiantuntija, biologi ja filosofian tohtori Ilkka Koivisto on kuollut. Koiviston kuolemasta kertoi ensimmäisenä MTV3.
Koivisto oli suomalaisille ehkä tutuin biologi kirjojensa, lehtikirjoitusten sekä radio- ja televisioesiintymiensä kautta. Monet muistavat hänet etenkin Korkeasaaren eläintarhan johtajana ja Luontoillan nisäkäsasiantuntijana.
Korkeasaaren johtajan Jukka Salon mukaan Koivisto menehtyi ilmeisesti pitkäaikaiseen sairauteen maanantain vastaisena yönä. Hän oli syntynyt Tampereella vuonna 1932.
Koivisto johti Korkeasaaren eläintarhaa lähes 30 vuoden ajan vuodesta 1968 vuoteen 1995 asti, jolloin hän jäi eläkkeelle. Koiviston titteli oli aluksi intendentti, varsinainen Korkeasaaren johtajan virka kun perustettiin vasta 1980-luvun lopulla.
Salon mukaan Koivisto oivalsi jo varhain, että eläintarhoilla on suuri merkitys uhanalaisten lajien turvapaikkana.
"Se ei ollut 1970-luvulla vielä kovin yleinen näkemys maailmalla. Koivisto oli edelläkävijä", Salo sanoo.
Koivisto kertoi takavuosina tiuhaan luonnosta televisiossa, radiossa ja lehdissä. Salon mukaan hän innosti ihmisiä olemaan kiinnostuneita sekä lähiympäristöstään että uhanalaisista lajeista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- Lana Del Rey tarjosi yliannoksen Amerikan nostalgiaa

- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä

- Kenen on vastuu: Miksi Stockmann salasi lasien valmistusmaan?
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Vinoköysisilta voitti Kruunuvuoren sillan suunnittelukilpailun
- Kadonnut kaupunki löydettiin "viidakon sisään näkevän" laitteen avulla

- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kaikki kiva on kielletty
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- São Paulossa tuhannet protestoijat lähtivät taas kaduille
- MTV3 nappasi pääosan lottopeleistä Video
- Perussuomalaisia kammoaa joka kolmas suomalainen Video
- Kyrö ryöpytti toimittajia oikeudenkäynnissä Video
- Veronica Campbell-Brown kilpailukieltoon
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Espanja voitti jalkapallon alle 21-vuotiaiden EM-kullan
- Ammusvarasto räjähti Venäjällä, tuhansia evakuoitu
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Ruotsalaisnyrkkeilijä sai vammansa titteliottelussa
- Tanskalaishyökkääjä siirtyy Aston Villaan
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- G8-johtajat vaativat pikaista rauhankokousta Syyriasta
- Veikkaus: Lottokupongit voi palauttaa vastedes myöhemmin
- Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
- G8 tuomitsi veronkierron – käytännön tulokset laihoja
- Tausta: Yhdysvallat hyökkäsi Talebania vastaan vuonna 2001
- Baanan ampumisesta ei aloiteta esitutkintaa
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Veikkaus: Lottokupongit voi palauttaa vastedes myöhemmin
- Suomalaiset kuluttavat kesärahansa elämyksiin
- Kuluttajakeskus varoittaa laihdutusrohtojen mainoksista Facebookissa
- Työryhmä: Kansalaiskortti vahvistaisi demokratiaa
- Lottoarvonnat siirtyvät MTV3:lle
- Kaksi apteekkaria todisti oikeudessa epo-ostoista
- Linja-autoliitto: Bussijärjestelmän uudistus johtamassa kaaokseen
- Linja-autoyhtiöt vievät Onnibusin KHO:een
- Suomessa tehtiin puoli miljoonaa rikosta viime vuonna
- Tulikuumaa asvalttibitumia vuotaa Kauhavan ja Evijärven rajalla
- Suomalaispurjehtijat joutuivat merihätään Atlantilla
- Aamulehti: Tupakkalain muutos voisi lopettaa parveketupakoinnin
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Maahanmuuttajat työllistyvät yrittäjinä
- Suomi ja Puola selvittämään yhdessä Gdanskin päästöä
- Poliisi: Miestä ammuttiin ilmapistoolilla Ylöjärvellä
- Valepoliisit huijasivat turisteja Oulussa
- Ylöjärveläistä opettajaa syytetään 23 lapsen hyväksikäytöstä
Suosituimmat uutiset
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- Lana Del Rey tarjosi yliannoksen Amerikan nostalgiaa
- São Paulossa tuhannet protestoijat lähtivät taas kaduille
- Veronica Campbell-Brown kilpailukieltoon
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Kenen on vastuu: Miksi Stockmann salasi lasien valmistusmaan?
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Vinoköysisilta voitti Kruunuvuoren sillan suunnittelukilpailun
- Kadonnut kaupunki löydettiin "viidakon sisään näkevän" laitteen avulla
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Kyrö: Isometsä ja Kirvesniemi käyttivät epoa
- Kolumni: Liberalistinen vapauden kaipuu voimistuu
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kaikki kiva on kielletty
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Masennus voidaan pian leikata aivoista pois
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Tavaratalo joutui noloon tilanteeseen – teepannu näyttää Hitleriltä