Krp tutkii Suomen suurinta henkilötietovuotoa, tuhansien henkilötunnukset netissä
Yli 16 000 suomalaisen henkilötiedot ovat vuotaneet internetin tiedostonjakosivustolle. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.
Vuotanut tiedosto on nimilista, jossa näkyy myös kunkin henkilön henkilötunnus, kotiosoite, sähköpostiosoite ja joissakin tapauksissa muitakin tietoja, kuten ammatti.
Tiedosto julkaistiin lauantaina hieman ennen yhtä iltapäivällä yhdysvaltalaisella tiedostonjakosivustolla, kertoo F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen.
"Kyseessä on suurin henkilötunnuksia sisältävä vuoto, jonka minä muistan. Aiemmat ovat olleet joidenkin satojen nimien mittaisia", Hyppönen sanoo.
Krp tutkii henkilötietovuotoa törkeänä tietomurtona
Toistaiseksi ei tiedetä, mistä nimilista on peräisin.
"Vaihtoehtoja on useita. Kyseessä voi olla esimerkiksi jonkin sellaisen verkkopalvelun lista, jossa tietoturvasta ei ole huolehdittu. Tai sitten joku, jolla on ollut tiedot hallussaan, on voinut vuotaa listan nettiin, tahallaan tai tahattomasti", Hyppönen arvelee.
Lista ei liene kaikilta osin ajan tasalla, sillä HS löysi listalta osoitteen, jossa asunut henkilö on muuttanut pois useita vuosia sitten.
Hyppönen uskoo, ettei listan vuotaja ole käyttänyt listaa rikollisiin tarkoituksiin.
"Sen sijaan kuka tahansa muu voi tehdä tietojen avulla toiselle kiusaa tai hyötyä tiedoista. Niiden avulla voi olla helppoa esimerkiksi esiintyä toisena ihmisenä", Hyppönen sanoo.
Myös keskusrikospoliisin mukaan vuoto on iso suomalaisessa mittakaavassa. kansainvälisesti se ei kuitenkaan sitä ole.
"Tässä vaiheessa on vaikea sanoa, miten vakava tästä tietovuodosta tulee. Se riippuu siitä, miten useiden tuhansien ihmisten henkilötietoja käytetään väärin – vai käytetäänkö ollenkaan", rikoskomisario Timo Piiroinen Keskusrikospoliisista sanoo. Hänen mukaansa vuoto voi myös mennä ohi ilman mitään väärinkäytösrypästä.
Piiroinen kuitenkin kehottaa seuraamaan esimerkiksi tilitietoja entistä tarkemmin ja myös sitä, alkaako sähköpostissa tulla vääränlaista postia. "Vääränlainen" posti voi tarkoittaa esimerkiksi ilmoitusta siitä, että postin saaja on rekisteröitynyt johonkin järjestelmään, mihin hän todellisuudessa ei ole rekisteröitynyt.
"Henkilökohtaisesti en huolestuisi nimen listallaolosta mahdottomasti", Piiroinen sanoo. Hänen mukaansa esimerkiksi henkilötunnus on jo niin monella julkisella listalla, viranomisilla, eri yhdistyksillä, työnantajilla, lehtitilauksissa jne. Pelkästään tietämällä jonkun henkilötunnuksen ei pitäisi pystyä suuriin väärinkäytöksiin.
Jos taas tietää olevansa listalla ja haluaa pitää esimerkiksi puhelinnumeronsa ehdottomasti salaisena, silloin Piiroisen mukaan kannattaa vaihtaa numero.
Nimen saaminen pois listalta on Piiroisen mukaan käytännössä mahdotonta.
Tietoa siitä, sattuuko joku olemaan tuhansien nimien listalla, poliisi ei pysty resurssien puuttuessa tässä vaiheessa tarkistamaan. Eli poliisiin kannattaa ottaa yhteyttä vain, jos epäilee, että henkilötietoja on käytetty väärin. Lisäksi poliisi toivoo listan vuotajaan liittyviä mahdollisia vinkkejä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Luetuimmat juuri nyt
- Ruotsi sai uuden prinsessan
- Victoria synnytti nopeasti
- Helsingin yliopiston henkilöstö haluaa eroon Mehiläisestä
- Maailman syvimmästä luolasta löytyi tuntemattomia lajeja
- SM-liiga tiedottaa tänään "historiallisesta muutoksesta"
- Kuninkaanlinnan piha täyttyy onnittelijoista
- Sanoma myy osuutensa tietoliikennekonserni DNA:sta
- Tampereen tappaja videokuvasi uhrejaan
- Karoliina Kestin katoaminen sai loppusinetin
- Ruotsi sai uuden prinsessan
- Led-lamppu asetettiin myyntikieltoon
- Tanssikoulun työntekijöitä epäillään törkeistä seksuaalirikoksista
- Kansanedustaja Ritva Elomaan miehellä yhteyksiä moottoripyöräjengiin
- Helsingin yliopiston henkilöstö haluaa eroon Mehiläisestä
- Rutiköyhä Kreikka saa kalliin oopperatalon
- Arviointi: Lukio ei valmenna korkeakouluun
- Oulun ampujaa kehunutta perussuomalaista odottanee erottaminen puolueesta
- Pankki joutuu maksamaan miehelle miljoonia satasen sijasta
- Oulun ampuja kuoli vammoihinsa
- Laura Lepistö palasi vaitonaisena Pohjois-Koreasta
- Amerikkalaisäidille syyte lapsen pakottamisesta kävelemään
- Karoliina Kestin katoaminen sai loppusinetin
- IS: Laura Lepistö joutui luopumaan kännykästään Pohjois-Koreassa
- Mies virui lumen peittämässä autossa kaksi kuukautta Ruotsissa
- Satoja kolareita pääkaupunkiseudulla – liikenteen pahin kaaos helpotti illalla
- Korkeasaaren ex-johtaja Turunen: Lemmikeistä luovuttava
- Hyytävän kylmä sää jatkuu – 40 asteen pakkasraja saattaa rikkoutua
- Kunnat yhdistetään yli maakuntarajojen – katso kartta
- Oulun ampujaa kehunutta perussuomalaista odottanee erottaminen puolueesta
- Pankki joutuu maksamaan miehelle miljoonia satasen sijasta
- Oulun ampuja kuoli vammoihinsa
- Wallin: Perussuomalaisilta on karannut mopo lopullisesti käsistä
Uutiset
- Kauppalehti: Valtiovarainministeriö salasi Suomen ja Kreikan vakuussopimuksen
- Ruotsin suurlähetystössä voi kirjoittaa onnittelukirjaan
- Antti Sumiala ei saapunut rahanpesukäräjille
- Sanoma myy osuutensa tietoliikennekonserni DNA:sta
- SM-liiga tiedottaa tänään "historiallisesta muutoksesta"
- Ruotsin nuori supertähti loisti taas NHL-illassa
- Kuninkaanlinnan piha täyttyy onnittelijoista
- Saksalaisen Commerzbank teki vakaan tuloksen
- Useita kuoli pommi-iskussa bussiasemalla Pakistanissa
- Maailman syvimmästä luolasta löytyi tuntemattomia lajeja
- Bagdadissa kuoli kymmeniä pommi-iskuissa
- Basel järjesti shokkihoitoa Bayern Münchenille
- Victoria synnytti nopeasti
- Tampereen tappaja videokuvasi uhrejaan
- Tuomo Ruutu teki 20 miljooonan dollarin jatkosopimuksen
- Republikaaniehdokkaat samaa mieltä Iranista
- USA:n ja Pohjois-Korean valtuuskunnat tapasivat
- Ruotsi sai uuden prinsessan
- Kunnialaukaukset juhlistavat kruununperillisen syntymää
- Pulloruokinta voi muokata vauvan kehoa
- Kolumni: Tämä johtaa tuhoon
- Kaivosten valvontaa yritetään tiukentaa
- Suomalaisten lisäainetietoisuus hämmentää
- Kolme tärppiä: Päivän menotärppi: Hyvä ystävä – A Good Friend -tanssiesitys Zodiakissa
- Tanssinopettajat kehottavat aikuisia seuraamaan lapsen tanssiharrastusta
- Loskainen keli haittaa liikennettä Etelä-Suomessa
- Päiväkoteihin yllättävä tungos Helsingissä
- Kongressin jäsenille lähetetty jauhekirjeitä USA:ssa
- Asuntoministeri Kiuru: Valtion vuokrataloihin omakustannusperiaate
- Suurin osa turvapaikanhakijoista kokenut väkivaltaa
- Tampereen tappaja videokuvasi uhrejaan
- Kolumni: Tämä johtaa tuhoon
- Tanssinopettajat kehottavat aikuisia seuraamaan lapsen tanssiharrastusta
- Loskainen keli haittaa liikennettä Etelä-Suomessa
- Suurin osa turvapaikanhakijoista kokenut väkivaltaa
- Helsingin yliopiston henkilöstö haluaa eroon Mehiläisestä
- Auto törmäsi junaan ja paiskautui ratapenkalle Pyhäjärvellä
- Ajokeli huononee yön aikana
- Tanssikoulun työntekijöitä epäillään törkeistä seksuaalirikoksista
- Oikaisuja: Maailman vanhin eläin oli ehkä sienieläin
- Led-lamppu asetettiin myyntikieltoon
- Yhä nuoremmat hakevat apua kirkon perheneuvonnasta
- Piiritystilanne Keuruulla päättyi, useita otettiin kiinni
- Jasper Pääkkösen syyte arpajaisrikoksesta hylättiin
- Vaasan seudulla iso huumeratsia asuntoihin
- Pormestari ja vuorineuvos TTY:n kunniatohtoreiksi
- Karoliina Kestin katoaminen sai loppusinetin
- Etelä-Saimaa: Pikkutytön hyväksikäytöstä vankeutta kummisedälle
- Savolaismies sai ehdottoman tuomion seksuaalirikoksesta
- Repoveden kansallispuisto on Vuoden retkikohde
- Veljeksiä ja iäkästä äitiä epäillään tuhansien Subutex-tablettien tuonnista
- Arviointi: Lukio ei valmenna korkeakouluun
- Kahta miestä pidettiin panttivankeina asunnossa Pyhäjärvellä
- Savon Sanomat: Joka viides kuolonkolari johtuu väsymyksestä
- Lännestä leviää lisää lumi- ja räntäsadetta Suomeen
- Ainakin kolme loukkaantui katoilta pudonneen lumen takia Helsingissä
- Jäälohkare putosi tytön päähän Kajaanissa
- Irmari Rantamala on Algot Untolan kirjailijanimi
- Kiinan sotilasmenojen absoluuttinen summa oli 91,5 miljardia dollaria
- Poikavauvan ympärileikkauksesta vaaditaan ehdollista vankeutta



