Moni tuntuu tulkitsevan lähes kaiken verkkoon kirjoitetun tekstin jonkinlaiseksi viralliseksi asiakirjaksi, vaikka se hengeltään on monesti lähempänä puhetta, kirjoittaa Jussi Pullinen.
Kuluttajavirasto: Pakolliset narikkamaksut ovat pääsymaksuja
Helsingin SanomatKuluttajaviraston mukaan ravintoloissa, yökerhoissa tai baareissa ei pitäisi olla niin sanottuja pakollisia narikkamaksuja.
"Jos ravintolaan sisälle pääsystä on pakko maksaa narikalla tai muuten, kyseessä on silloin yksiselitteisesti pääsymaksu. Se ei saa tulla asiakkaalle yllätyksenä", sanoo Kuluttajaviraston apulaisjohtaja Outi Haunio-Rudanko.
Kuluttajaviraston mukaan myös hintojen pilkkomista osiin pitäisi välttää. Jos esimerkiksi keikkapaikalle maksetaan pääsylippu, siihen olisi hyvä sisältyä myös narikkapalvelu.
Laki ei kuitenkaan kiellä ravintolaa perimästä erillistä pakollista maksua vielä narikalla, kunhan siitä on ilmoitettu selvästi. Se tarkoittaa, että yökerhon ulkopuolella on asiasta esimerkiksi kyltti, ja myös sen nettisivuilla kerrotaan maksusta.
Narikalla perittävään maksuun ei saa sisällyttää maksua järjestyksenvalvonnasta tai muista turvapalveluista. Alalla tähän käytäntöön on ohjannut erityisesti se, että joskus narikkaa pitävän ja turvallisuuspalveluja tuottavan yrityksen tulot muodostuvat pelkästään narikkamaksuista.
Helsinkiläisellä rockklubi Tavastialla peritty narikkamaksu nosti suuren kohun Facebookissa. Viestiketjun aloittanut kirjoittaja kertoi, miten häneltä oli peritty maksu, vaikka hänellä ei ollut mitään narikkaan jätettävää.
Tavastian toinen omistaja Pekka Görman kertoi Helsingin Sanomille, että viestiketjun aloittajalle on palautettu narikkamaksu. Görman sysää vastuuta ovipalveluista huolehtivan yrityksen kesätyöntekijöille.
Tavastian nettisivulla oleva teksti kertoo nyt, että 2,50 euron narikkamaksu peritään asiakkailta, joilla on käyttöä eteispalveluille.
Lisää aiheesta sunnuntain Helsingin Sanomissa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Juhannusliikenne vilkastuu jo – katso pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- Puolustusministeriön Iivonen antaa huutia kansan Nato-käsityksille
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- USA: Suomi on ihmiskaupan kauttakulkumaa ja kohde
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Kolumni: Kansanmurhabaretti vastaan kukkahattueliitti
- Katso koko maan pääteiden pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Joensuun ampujalle elinkautinen tuomio
- Juhannusreitin voi valita toisinkin
- USA: Suomi on ihmiskaupan kauttakulkumaa ja kohde
- Singapore peittyi sankkaan savuun
- Salin solmi kaksivuotisen jatkosopimuksen Sloveniaan
- Torstai on juhannusliikenteen ruuhkaisin päivä Video
- Kyproksen suunnitelmat hyödyntää valtavia maakaasuvaroja etenevät
- HJK lainasi Akseli Pelvaksen Kuopioon
- Juhannusliikenne vilkastuu jo – katso pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- YK: Syyrian maailmanperintökohteet vaarassa tuhoutua
- Maalitykki Neymar otti kantaa Brasilian mielenosoituksiin
- Lehti: Capellokin hylkäsi PSG:n
- Työ vei hengen toissa vuonna 55 ihmiseltä
- Tiger Woodsille parin viikon pakkoloma kyynärpäävamman takia
- Kuvataiteilija Pilvi Takala palkittiin Britanniassa
- Arvio: Mäntän kuvataideviikoilla voi sukeltaa mustaan kabinettiin
- Kuvataidekriitikko Veikko Halmetoja poimi 15 kiinnostavaa kesänäyttelyä
- Lidlin kalkkuna-minimaissivarrasta vedetään myynnistä
- Blogi: Helppoa elämää
- Juhannuksen jälkiruuissa yhdistetään hapokasta ja makeaa
- Joensuun ampujalle elinkautinen tuomio
- Juhannusreitin voi valita toisinkin
- Juhannusliikenne vilkastuu jo – katso pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- Työ vei hengen toissa vuonna 55 ihmiseltä
- Lidlin kalkkuna-minimaissivarrasta vedetään myynnistä
- Talouselämä: Supo haluaa valtuuksia verkkovalvontaan
- Kolumni: Kansanmurhabaretti vastaan kukkahattueliitti
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Ministeriö antoi neljä miljoonaa euroa tutkimukseen ilman kilpailutusta
- Akatemia rahoitti Himasta isoista epäilyksistä huolimatta
- "Rahoitussuunnitelma oli laadittu oudosti"
- Tästä on kyse: Tutkimus- rahoituksen remontti venyy
- Varaudutaan ääritilanteisiin
- Hyvinkään käräjäoikeuden raiskaustuomiosta
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Palonalku käynnisti evakuoinnin Vaasan keskussairaalassa
- Juhannusyöstä tulossa poutainen ja lämmin
- Kysely: Nuori ei halua ilmiantaa rattijuoppoja – "Kaveripiirin hyväksyntä tärkeää"
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Poliisi valvoo juhannuksena liivien käyttöä vesillä
Suosituimmat uutiset
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Juhannusliikenne vilkastuu jo – katso pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- Puolustusministeriön Iivonen antaa huutia kansan Nato-käsityksille
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- USA: Suomi on ihmiskaupan kauttakulkumaa ja kohde
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Kolumni: Kansanmurhabaretti vastaan kukkahattueliitti
- Katso koko maan pääteiden pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- Työ vei hengen toissa vuonna 55 ihmiseltä
- Blogi: Helppoa elämää
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kaikki kiva on kielletty
- Ex-kosmonautti paljasti totuuden Juri Gagarinin kuolemasta
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Tavaratalo joutui noloon tilanteeseen – teepannu näyttää Hitleriltä



