Kymmeniä srilankalaisia laittomasti Suomen kautta Eurooppaan
Järjestäytyneen rikollisryhmän epäillään järjestäneen kymmeniä srilankalaisia laittomasti Suomeen ja siitä edelleen muualle Eurooppaan. Rikosnimikkeinä tutkitaan törkeätä ihmiskauppaa ja laittoman maahantulon järjestämistä.
Tutkinnanjohtaja Jukka Tekokosken mukaan näyttää siltä, että kyseessä on ammatikseen ihmisten salakuljettamista harjoittava organisaatio.
Rajavartiolaitoksen ja Ranskan poliisin operaatiossa otettiin maanantaina kiinni yhteensä 24 henkilöä. Suomessa otettiin kiinni kuusi henkilöä, mutta heidät päästettiin vapaaksi.
Epäiltyinä on myös Suomen kansalaisia, jotka ovat srilankalaista syntyperää. Heidän osuutensa liittyy kuljetusten ja majoitusten järjestelyn tyyppisiin käytännön asioihin, kertoo Tekokoski.
Muut epäillyt ovat ranskalaisia ja srilankalaisia. Pääepäillyt oleskelevat Ranskassa, joka tiettävästi oli ihmiskuljetuksen kohdemaa. Kiinniottoja tehtiin myös Belgiassa.
Srilankalaiset maksoivat matkastaan Eurooppaan salakuljettajille 30 000:sta jopa 60 000 euroon. Tutkinnassa selvitetään nyt muun muassa sitä, millaiseen asemaan kuljetetut joutuneet jäätyään velkaa salakuljettajille.
Orjatyöhön tai esimerkiksi prostituutioon pakottamisesta ei ole näyttöä.
Matkalaisten joukossa on ollut sekä miehiä että naisia.
Osa Eurooppaan järjestetyistä henkilöistä on jäänyt myös Suomeen, vaikka tarkoitus olisi ollut jatkaa matkaa pidemmälle. Siitä ei ole näyttöä, että Suomeen jääneet olisivat jääneet maahan vastoin tahtoaan. Ainakin osa heistä on hakenut turvapaikkaa.
Salakuljetusreitit ovat kulkeneet muun muassa Intiasta Dubain, Kenian, Tansanian ja Turkin kautta Suomeen. Yleensä matkaa on Suomesta jatkettu tai yritetty jatkaa Ranskaan.
Tutkinta käynnistyi joulukuussa 2010. Tällöin Helsinki-Vantaan lentoasemalla alettiin epäillä törkeätä laittoman maahantulon järjestämisrikosta, jossa kahta Turkista saapunutta srilankalaista naista oltiin kuljettamassa laittomasti Suomen kautta Ranskaan.
Rajavartiolaitoksen yhteistyö Ranskan poliisin kanssa alkoi alkuvuodesta 2011.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
Politiikka
Kansalaisaloite voi tuoda eutanasian eduskunnan käsittelyyn
Ulkomaat
Britannia kaavailee rajoituksia maahanmuuttoon Kreikan takia
Talous
IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
Luetuimmat juuri nyt
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Intian rikkain perhe avasi kohukotinsa ovet Vanity Fairille
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Naisautoilija törmäsi lapseen suojatiellä nyt Alavudella
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Paavin hovimestaria epäillään Vatikaanin tietovuodosta
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Suklaa-allergia onkin torakka-allergiaa
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Latvala kiristi sekunnin päähän Loebistä
- Säästöjä puoltavat konservatiivit johtoon Kreikan mielipidetiedusteluissa
- Iranilla uraania viiteen ydinpommiin
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Britannia kaavailee rajoituksia maahanmuuttoon Kreikan takia
- Suomalaisuimarit napsivat neljä välieräpaikkaa EM-kilpailuissa
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Kaksi miestä Espoossa murhannut sai elinkautisen
- Presidentti Niinistö esitti Ylessä osanottonsa Hyvinkään tapahtumista
- Urpilainen lähetti surunvalittelut Hyvinkään uhrien omaisille
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Hyvinkään kirkossa suruhartaus illalla
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Silminnäkijät luulivat ammuskelua ensin raketeiksi
- Fifa jakaa 75 miljoonaa euroa loukkaantuneiden seuroille
- IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
- Kolumni: Koeta olla vähän kiltimpi
- Lionel Messin uskomaton kausi numeroina
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- New Jerseyn tulokas tuikkasi elämänsä tärkeimmän maalin
- Pep Guardiola sai läksiäislahjaksi vielä yhden pokaalin
- Ampumispaikan naapurissa asuva heräsi neljään laukauksen ääneen
- Kevitsan kaivoksen päästöt yli luparajan
- Ensimmäiset lääkkeitä määräävät hoitajat pian töihin
- Kaavailtu kuittipakko harmaan talouden kitkemiseksi on valvojaa vailla
- Valtio maksoi VR:n johtajalle eniten
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Kaksi miestä Espoossa murhannut sai elinkautisen
- Presidentti Niinistö esitti Ylessä osanottonsa Hyvinkään tapahtumista
- Urpilainen lähetti surunvalittelut Hyvinkään uhrien omaisille
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Hyvinkään kirkossa suruhartaus illalla
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Silminnäkijät luulivat ammuskelua ensin raketeiksi
- Kolumni: Koeta olla vähän kiltimpi
- Ampumispaikan naapurissa asuva heräsi neljään laukauksen ääneen
- Kevitsan kaivoksen päästöt yli luparajan
- Ensimmäiset lääkkeitä määräävät hoitajat pian töihin
- Yksi kuoli rivitalon tulipalossa Ruskolla
- Kaksi kuoli omakotitalon tulipalossa Kuopiossa
- Kolme loukkaantui henkilöauton ja kuorma-auton kolarissa Oulussa
- Oikaisut: Hyljesafarioppaan nimi on Bengt Granberg
- Ihmiskauppaepäily siivousfirmoissa siirtyy syyteharkintaan
- Jorma Uotiselle professorin arvonimi
- Naisautoilija törmäsi lapseen suojatiellä nyt Alavudella
- Tuomikapituli kuulee kirkkoherraa blogikirjoituksesta
- Vankeutta poliisin virkarikosvyyhteen liittyvästä huumejutusta
- Ilmastonmuutos lisää Tapani-myrskyn kaltaisia tuhoisia rajuilmoja
- Poliisi yhä ymmällään lapsiin törmääjän tutkimuksissa
- Betoniautot saartoivat rattijuopon pysäkille Ylöjärvellä
- Puolustusvoimien palvelukeskus menossa Kouvolaan tai Joensuuhun




