Kanadalaista Fort McMurrayta ympäröivät valtavat öljyhiekkakentät, ja osansa öljyrahoista haluavat niin suuret öljy-yhtiöt kuin onneaan etsivät ihmisetkin. Kaivosalue on kuin Kanadan Talvivaara luontohuolineen, mutta täällä kaikki on paljon suurempaa.
Laittoman maahantulon järjestäjille kaavaillaan tiukempaa lakia
STTLaittoman maahantulon järjestämisestä halutaan rangaistusta myös silloin, kun tulijoilla on väärin perustein saatu passi, viisumi tai oleskelulupa. Tätä nykyä järjestäjä voidaan tuomita vain, jos tulijoilta puuttuu vaadittu asiakirja.
Oikeusministeriö on asettanut työryhmän, jonka on tarkoitus laatia ehdotus lain muuttamisesta. Ehdotuksen pitäisi valmistua tammikuun loppuun mennessä.
Maahantulon järjestäjiä on tuomittu joskus silloinkin, kun tulijoilla on ollut väärin perustein saadut asiakirjat. Korkein oikeus tyrmäsi tällaisen lain soveltamisen pari vuotta sitten ja katsoi, että lakia on tulkittava niin kuin siinä lukee. Valtakunnansyyttäjänvirasto esitti tämän jälkeen lain muuttamista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Talon katto palaa Helsingin keskustassa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla

- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla

- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi

- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia

- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät

Uutiset
- Suomalaiskirjoittaja tekee Hollywood-elokuvaa Chilen kaivospiinasta
- Talon katto palaa Helsingin keskustassa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Blogi: Keväinen ravintolapäivä Suokissa
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Porto voitti taas Portugalin jalkapallomestaruuden
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Vakoojaksi epäilty Yhdysvaltain diplomaatti lähti Venäjältä
- EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hormonit sekoittivat Särkänniemen delfinaarion Video
- Toimittaja testasi matokeiton maun Video
- Liitot syyttävät Urpilaista kovakorvaisuudesta Video
- Lehtitieto: Yahoo osti Tumblr-blogipalvelun
- Suomalaispurjehtijat merihädässä Kuuban ja Bermudan välillä
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Chelsea ja Arsenal ylsivät Mestarien liigaan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Fakta: EU-perintöjä jaetaan vuosittain miljardien arvosta
- Espanjan eläkeläinen iloitsee uudistuksesta
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Isän ja pojan epäillään hukkuneen Näsijärvellä
- Kalamaratonilla ilmoitettiin uutena lajina kivennuoliainen
- Ville Ranta HS-raadissa: Kulttuurimme joutuisi kriisiin ilman veikkausvaroja
- Masentunut ei saa aina vakuutusta
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Virastorakennus kärsi mittavista vesivahingoista Rovaniemellä
- Bussinkuljettaja pahoinpideltiin kesken ajon Lahdessa
- Teini pelastautui tulipalosta – omakotitalo tuhoutui Imatralla
- Kolumni: Viranomaisen pitää noudattaa lakia
- Kolme loukkaantui kolarissa Raisiossa
- HS-analyysi: Toimihenkilönaisten kosiskelu on Sdp:n toivo
- Urheilusukeltajat löysivät Ilomantsissa hukkuneen ruumiin
- Miesten välinen seksi pysyy esteenä verenluovutukselle
- Moottoripyöräilijä kuoli kolarissa Tampereella
Suosituimmat uutiset
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Talon katto palaa Helsingin keskustassa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan