Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Loton 12 miljoonan ennätyspotti laitettiin puoliksi

 |   |   | 
 
HS
Teemu Salonen / Lehtikuva
Seitsemän oikein -tuloksella voitti sunnuntaina kuusi miljoonaa euroa.
Seitsemän oikein -tuloksella voitti sunnuntaina kuusi miljoonaa euroa.

Loton ennätyspotti meni sunnuntaina kahteen osoitteeseen. Seitsemän oikein -tuloksella voitti siis kuusi miljoonaa euroa. Toinen voittoarvoista oli täytetty Forssan Citymarketissa. Toinen voittaja oli veikannut internetissä Kiimingissä, Veikkaus kertoi.

Veikkauksen mukaan ennätyspotti kiinnosti suomalaisia veikkaajia huomattavasti tavallista lottokierrosta enemmän. Kuponkeihin sijoitettiin kaksi kertaa normaalikierroksen verran, 16 miljoonaa euroa. Ennätyslottoamisesta jäätiin kuitenkin kolme miljoonaa.

Lottoarvonta järjestetään kesällä sunnuntaisin. Nyt oli vuorossa toiseksi viimeinen sunnuntaiarvonta tältä kesältä. Syyskuusta alkaen numerot arvotaan taas lauantaisin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi


Uutiset

25.5.2013