MTV3: Opetusryhmien pienentämiseen 50 miljoonaa

 |   | 
 
STT

Opetusryhmien pienentämiseen satsataan ensi vuonna 50,5 miljoonaa euroa, kertoi opetus- ja kulttuuriministeriön valtiosihteeri Tapio Kosunen MTV3:lle perjantaina. Aiempina vuosina valtion tuki on ollut vuodessa parikymmentä miljoonaa euroa.

Asia ilmeni, kun MTV3 kysyi Kosusen mielipidettä kyselyyn, jossa 99 kunnanjohtajaa 178:sta nimesi perusopetuksen kolmen tärkeimmän säästökohteen joukkoon.

Kosunen yllättyi MTV3:n kyselyn tuloksista, koska perusopetuksen säästöt pakottavat kouluja isontamaan luokkakokoja, ja valtio on pyrkinyt vaikuttamaan kehityskulkuun tarjoamalla rahaa.

Kosusen mukaan ensi vuonna alkaa selvitys myös siitä, tarvitseeko perusopetuksen ryhmäkokoja kirjata lakiin. Tällä hetkellä koulut päättävät ryhmäkoot suositusten ja kustannusten perusteella.

Kunnilla on tammikuun puoliväliin asti aikaa hakea tukea ensi vuoden opetustoimintaansa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori