Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista

 |   |   | 
 
STT

Poliisin määräämien sakkojen laiminlyönnistä ei enää tulevaisuudessa voi päästä kuin koira veräjästä, jos oikeusministeriössä kaavaillut uudistukset toteutuvat.
Ministeriön toimikunnan mukaan entisiä sakkovankeja ei haluta takaisin vankilaan, vaan heille suunnitellaan yhdyskuntaseuraamusta. Jos sen suorittaminen ei onnistuisi, vaihtoehtona olisi vankila.

Toimikunta pitää yhdyskuntaseuraamuksia mahdollisina, koska oikeusministeriön selvityksen mukaan sakkovangit pärjäävät yhdyskuntapalvelussa luultua paremmin.

 Selvityksessä käytiin läpi sakkovankeja, jotka olivat aiemmin suorittaneet yhdyskuntapalvelun. Paljastui, että yli puolet heistä oli onnistunut siinä. Aiemmin on arveltu, etteivät he kykenisi tähän päihde- ja elämänhallintaongelmiensa takia.

"Elävä elämä paljasti, että meidän intuitiiviset olettamuksemme eivät pitäneet paikkansa. Se teki seurausten miettimisen helpommaksi", sanoo osastopäällikkö Jarmo Littunen oikeusministeriöstä.

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r) mukaan suunnitteilla olevan järjestelmän vaikutuksia vankien määrään ei ole vielä päästy laskemaan ja suunnitelmat ovat muutenkin osittain keskeneräisiä. Toimikunnan ehdotukset on tarkoitus paljastaa ensi kuussa.

Poliisin määräämien sakkojen muuntaminen vankeudeksi lopetettiin vuosina 2007 ja 2008. Muutosta ovat paheksuneet kiivaasti esimerkiksi monet kauppiaat, joiden mielestä se sai taparikolliset suhtautumaan välinpitämättömästi kiinnijäämiseen.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen laajan tutkimuksen mukaan uudistus ei kuitenkaan lisännyt varattomien tekemiä näpistyksiä tai muitakaan rikoksia. Sen sijaan vankien määrän väheneminen on tuonut noin kahdeksan miljoonan euron vuosittaiset säästöt.

Littusen mukaan järjestelmää halutaan kuitenkin muuttaa, koska kansalaisten käsitykset rangaistuksista ovat yleisen moraalin kannalta tärkeitä.

"On realiteetti, että järjestelmää on ankarasti arvosteltu ja monet kauppiaat kokevat sen vaikeuttaneen työtään. Vaikka näin ei meistä olekaan, on poliittisesti perusteltua vastata tähän arvosteluun", hän sanoo.

Tuomioistuimen määräämiä sakkoja muunnetaan edelleen vankeudeksi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori