Miehen epäillään surmanneen siskonsa Kouvolassa

 |   |   | 
 
STT

Kouvola. Miehen epäillään surmanneen siskonsa syntymäpäiväjuhlien päätteeksi lauantai-iltana Kouvolassa. Teosta epäilty mies on vangittu Kymenlaakson käräjäoikeudessa todennäköisin syin murhasta epäiltynä.

Poliisi kertoi tapauksesta vasta tänään, jotta omaiset ja lähipiiri saisivat hieman lisäaikaa toipua pahimmasta järkytyksestä.

Henkirikos sattui myöhään lauantai-iltana Kouvolassa, jonne oli kokoontunut noin kymmenen ihmistä perhejuhliin. Poliisin mukaan paikalla oli suvun jäseniä kolmessa polvessa.

Sekä uhri että teosta epäilty ovat noin kolmekymppisiä.

"Illalla juhlien jälkeen mies hyökkäsi täysin ennalta arvaamatta ja ilman mitään edeltävää riitaa sisarensa kimppuun ja löi tätä teräaseella. Uhri vietiin Pohjois-Kymen sairaalaan, jossa hän menehtyi melko pian saamiinsa vammoihin", kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Timo Kuokkanen.

Mies otettiin kiinni asunnosta, eikä hän tehnyt vastarintaa.

Poliisin mukaan mies oli nauttinut jonkin verran alkoholia. Hänellä ei ole minkäänlaista rikollista taustaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori