Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mies kuoli ammuskelussa Helsingin keskustassa, epäilty on uhrin poika

 |   |   | 
 
Helsingin Sanomat
Jussi Nukari / Lehtikuva
Poliiseja ja hoitohenkilökuntaa ampumapaikalla.
Poliiseja ja hoitohenkilökuntaa ampumapaikalla.

Keski-ikäinen mies kuoli ampumavälikohtauksessa Helsingin keskustassa Aikatalon sisäpihalla sijaitsevassa  Grand Shanghai -ravintolassa maanantai-iltapäivänä. Ampujaksi epäillään uhrin poikaa, joka on saatu kiinni.  

Poliisi sai noin kelllo 15.40 hälytyksen Mikonkadulle Aikatalon sisäpihalle. Epäilty otettiin kiinni tekopaikan läheisyydestä Yliopistokadulta.

Poliisin mukaan kadulla on liikkunut tapahtuma-aikaan ihmisiä, jotka ovat olleet vaara-alueella. Poliisin tiedossa ei ole, että kukaan ulkopuolinen olisi loukkaantunut tilanteessa.

Helsingin Sanomien haastatteleman silminnäkijän mukaan ampuja oli 19–20-vuotias mies, joka kertoi ampuneensa isänsä.

Läheisen Kampin pippuri -ravintolan työntekijän mukaan luoti osui uhrin silmään. Työntekijä oli kertomansa mukaan ottanut miehen kiinni, ja tällöin mies oli kertonut isänsä pilanneen hänen elämänsä.

Toinen silminnäkjä näki, kuinka ihmiset tungeksivat ulos Aikatalosta Mikonkadulla. "Aikatalosta ihmiset juoksivat pois ja äidit yrittivät saada rattaita sieltä jotenkin ulos", hän kertoi.

Paikalle ajoi useasta suunnasta poliisiautoja sekä muutama ambulanssi. Ampumisen jälkeen poliisi eristi Ateneuminkujan sekä Aikatalon tunneiksi. Seitsemän jälkeen illalla eristys oli purettu.

Poliisi ei toistaiseksi kerro teon yksityiskohdista eikä motiivista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi


Uutiset

24.5.2013