Helsinkiläinen Ressun lukio on tänä vuonna Suomen paras lukio, jos mitataan ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvoa. HS julkaisee Suomen kaikkien lukioiden ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvot.
Mies kuoli koripallotelineen alle – oikeus hylkäsi syytteet
STTVaasa. Käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet Vaasan parin vuoden takaista koripalloilijan kuolemaa koskeneessa jutussa. Kerrostalon piha-alueella yöllä palloa heitellyt nuori mies kuoli, kun rikkinäinen koripalloteline kaatui hänen päälleen.
Onnettomuus sattui, kun nuorukainen hyppäsi ja otti kiinni koripallorenkaasta. Teline kaatui hänen päälleen. Miehen pää iskeytyi asfalttiin, ja telineen taustalevy osui häntä otsaan.
Syyttäjä vaati kiinteistöstä ja sen huollosta vastanneille rangaistusta muun muassa kuolemantuottamuksesta.
Maassa rikkinäisenä maannut koripalloteline oli ollut määrä viedä pois. Telinettä ei kuitenkaan pidetty vaarallisena, eikä sitä sen vuoksi poistettu heti.
Käräjäoikeuden mukaan syytetyillä ei ollut syytä epäillä, että joku nostaa pystyyn rikkinäisen telineen. Tästä syystä seuraukset eivät olleet ennalta arvattavissa, se totesi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen

- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa

- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen

- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta

- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
Uutiset
- Pittsburgh jatkaa ensimmäisenä seurana NHL:n välieriin
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
- Maailman kuvat: Valokuva
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Pia Viitanen: "Olen aamukiukkuinen"
- Susanna Huovinen: "Sdp:ltä odotetaan ihmetekoja"
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Naiset aloittivat lentopallon MM-karsinnat tappiolla
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Ilonen jätti kädet kohmeessa Euroopan tähdet taakseen
- Ilari Melart IFK:sta Columbukseen
- Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinto Eduskunta-näytelmien tekijälle
- Nieminen finaaliin – liipasimella kolmas ATP-voitto
- Nuorta puukotettiin Vantaan Koivukylässä
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Naamioitunut Pussy Riot tuli hakemaan tukea Suomesta
- Miestä puukotettiin junassa Lahdessa
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Narkolepsiaan sairastuneille ehkä korvauksia myös ansionmenetyksistä
- Sikatilojen salakuvausjutun syytteet pääosin nurin hovissa
- Opetusministeri Kiuru: Rankinglistat eivät sovi Suomeen
- Pellon koulu purki kännykkäkiellon
- Hulluruohosta sairastuneita vielä yksi lisää
- Hedelmöityshoidot luovutetuilla siittiöillä yleistyneet
- Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun kirjoitustulos romahti
- Bensan polkumyynti ruuhkauttaa tiet Lahdessa
- Lista kaikkien lukioiden tulosten muutoksista
- Valtimon ja Säkylän ylioppilaat keskimäärin Suomen parhaita
- Lagerblad-yhtiön lihapullat vedetään myynnistä
- Naiset ajavat aiempaa useammin humalassa
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
Suosituimmat uutiset
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun kirjoitustulos romahti
- Turun Sanomat: Räikkönen joutuu piilottamaan kohua aiheuttaneen kuvan
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti