Näin poliisit kertovat säästöjen vaikutuksista
Helsingin Sanomat"Tavallisten ihmisten oikeusturva on koetuksella, kun ns. pikkurikokset jäävät kokonaan tutkimatta. On oikeastaan turha puhua enää tutkintaosastosta, kun ei siellä voida mitään oikeasti tutkia. Vähänkin pienempi asia haudataan pinon alimmaiseksi tai jopa päätetään keskeyttää saman tien, kun ei ole resursseja. Kirjaamo-osasto olisi parempi nimitys."
"38 vuoden poliisikokemuksella tiedän, että rikosasiat ovat asianomistajille tärkeitä ja he seuraavat, mitä niille tehdään. Tällaisissa tutkimattomissa tapauksissa asianomistajat kokevat asiansa tulleen huonosti hoidetuiksi niin kuin ne ovatkin. Siitä seuraa, että he eivät enää ilmoittele asioista, eivätkä luota poliisin kykyyn ja haluun toimia."
"Vähentyneillä resursseilla on ollut selkeä vaikutus muun muassa tutkinta-aikoihin ryhmässäni. Vielä reilu vuosi sitten keskimääräinen tutkinta-aika oli noin 70–80 vuorokautta. Tällä hetkellä puhutaan noin 150 vuorokaudesta eli tutkinta-ajat ovat kasvaneet puolella."
"Tulemme pahimmillaan näkemään tilanteen, että tutkijoita tuomitaan virkavelvollisuuden rikkomisista, vaikka tutkijalla ei ole ollut tosiasiallista mahdollisuutta selvitä työstään."
"Hyvin suuri osa kirjatuista ilmoituksista ei johda mihinkään, koska ei ole resursseja tutkia niitä. Pelkkä kirjurina olo turhauttaa, ja järjestelmästä menee mielekkyys."
"Työskentelen rikostorjunnassa, tutkintatyössä. Tutkinta-ajat pidentyneet. Työt ruuhkautuvat, ja tekemättömät työt vaivaavat ajoittain enemmän ja enemmän. Työn laatu on alkanut myös tippua. Pyritään menemään siitä yli, missä aita on matalin. Tämä on todella huolestuttavaa."
"Yhteistyö toisten osastojen kanssa alkaa ajoittain rakoilla. Tämä johtaa henkilöiden välisiin ristiriitoihin ja työpaikkahengen alenemiseen. Olen huomannut, että sekä itse että monet muut ovat menneet siihen, että hoidetaan vain itselle kuuluvat hommat ja toisten auttamiseen ei enää riitä aikaa. Aikaisemmin pyrittiin tekemään poliisitöitä yhdessä riippumatta siitä, minkä osaston vastuulle ne kuuluivat."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
Politiikka
Kansalaisaloite voi tuoda eutanasian eduskunnan käsittelyyn
Ulkomaat
Britannia kaavailee rajoituksia maahanmuuttoon Kreikan takia
Talous
IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
Luetuimmat juuri nyt
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Intian rikkain perhe avasi kohukotinsa ovet Vanity Fairille
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Naisautoilija törmäsi lapseen suojatiellä nyt Alavudella
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Paavin hovimestaria epäillään Vatikaanin tietovuodosta
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Suklaa-allergia onkin torakka-allergiaa
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Latvala kiristi sekunnin päähän Loebistä
- Säästöjä puoltavat konservatiivit johtoon Kreikan mielipidetiedusteluissa
- Iranilla uraania viiteen ydinpommiin
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Britannia kaavailee rajoituksia maahanmuuttoon Kreikan takia
- Suomalaisuimarit napsivat neljä välieräpaikkaa EM-kilpailuissa
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Kaksi miestä Espoossa murhannut sai elinkautisen
- Presidentti Niinistö esitti Ylessä osanottonsa Hyvinkään tapahtumista
- Urpilainen lähetti surunvalittelut Hyvinkään uhrien omaisille
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Hyvinkään kirkossa suruhartaus illalla
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Silminnäkijät luulivat ammuskelua ensin raketeiksi
- Fifa jakaa 75 miljoonaa euroa loukkaantuneiden seuroille
- IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
- Kolumni: Koeta olla vähän kiltimpi
- Lionel Messin uskomaton kausi numeroina
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- New Jerseyn tulokas tuikkasi elämänsä tärkeimmän maalin
- Pep Guardiola sai läksiäislahjaksi vielä yhden pokaalin
- Ampumispaikan naapurissa asuva heräsi neljään laukauksen ääneen
- Kevitsan kaivoksen päästöt yli luparajan
- Ensimmäiset lääkkeitä määräävät hoitajat pian töihin
- Kaavailtu kuittipakko harmaan talouden kitkemiseksi on valvojaa vailla
- Valtio maksoi VR:n johtajalle eniten
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Kaksi miestä Espoossa murhannut sai elinkautisen
- Presidentti Niinistö esitti Ylessä osanottonsa Hyvinkään tapahtumista
- Urpilainen lähetti surunvalittelut Hyvinkään uhrien omaisille
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Hyvinkään kirkossa suruhartaus illalla
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Silminnäkijät luulivat ammuskelua ensin raketeiksi
- Kolumni: Koeta olla vähän kiltimpi
- Ampumispaikan naapurissa asuva heräsi neljään laukauksen ääneen
- Kevitsan kaivoksen päästöt yli luparajan
- Ensimmäiset lääkkeitä määräävät hoitajat pian töihin
- Yksi kuoli rivitalon tulipalossa Ruskolla
- Kaksi kuoli omakotitalon tulipalossa Kuopiossa
- Kolme loukkaantui henkilöauton ja kuorma-auton kolarissa Oulussa
- Oikaisut: Hyljesafarioppaan nimi on Bengt Granberg
- Ihmiskauppaepäily siivousfirmoissa siirtyy syyteharkintaan
- Jorma Uotiselle professorin arvonimi
- Naisautoilija törmäsi lapseen suojatiellä nyt Alavudella
- Tuomikapituli kuulee kirkkoherraa blogikirjoituksesta
- Vankeutta poliisin virkarikosvyyhteen liittyvästä huumejutusta
- Ilmastonmuutos lisää Tapani-myrskyn kaltaisia tuhoisia rajuilmoja
- Poliisi yhä ymmällään lapsiin törmääjän tutkimuksissa
- Betoniautot saartoivat rattijuopon pysäkille Ylöjärvellä
- Puolustusvoimien palvelukeskus menossa Kouvolaan tai Joensuuhun




