Isoja häitä on järjestetty aina. Häiden työnjako on kuitenkin aikojen saatossa muuttunut.
Nato-kumppanuus ja Venäjä esillä Clintonin ja Niinistön tapaamisessa
Helsingin SanomatYhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton tapasi kello 11 jälkeen presidentti Sauli Niinistön.
"Oli jo aikakin, että tulin", sanoi Clinton Niinistölle Mäntyniemessä Helsingissä.
Hän sanoi kiinnittäneensä myös huomiota suureen turistien määrään.
"Näin paljon turistibusseja", Clinton ihmetteli.
Niinistön mukaan tunnin mittaisen tapaamisen aikana puhuttiin laajasti esillä olevista asioista, kuten Euroopan taloudesta, arktisesta yhteistyöstä, Syyriasta ja Afganistanista.
Syyrian tilanteesta Niinistö totesi, että kummankin mielestä nyt ollaan YK:n erityislähettiläs Kofi Annanin suunnitelman varassa.
”Kaikki varmasti toivovat, että YK:n turvallisuusneuvostossa päästäisiin yksimielisiin käsityksiin siitä, miten tästä jatketaan eteenpäin”, Niinistö vastasi kysymykseen siitä, oliko Venäjän roolista Syyrian kriisissä puhetta.
Syyrian presidentti Bashar al-Assad kertoi eilen Syyrian olevan sotatilassa ja määräsi uuden hallituksensa tekemään kaikkensa, jotta se voittaisi taistelut kapinallisia vastaan
Niinistön mukaan Clinton oli tyytyväinen Suomen Nato-kumppanuuteen ja toivoi, että sitä voitaisiin kehittää edelleen.
”Kovasti tyytyväisiä ollaan siihen, että Suomi ja muutkin maat ovat takaamassa, että siirtymävaihe Afganistanissa sujuu kitkatta.”
Niinistön ja Clintonin keskusteluissa nousi esiin myös Venäjä. Clinton oli kiinnostunut kuulemaan muun muassa Venäjän kokonaistilanteesta ja taloudesta.
”Puhuimme Venäjästä aika pitkään”, Niinistö sanoi.
Suomen ja Yhdysvaltojen kahdenvälisistä suhteista Clinton sanoi, että Suomen ja Yhdysvaltojen kaupallisia suhteita olisi hyvä kehittää.
Clinton saapui kello 13 jälkeen Eduskuntatalolle tapaamaan pääministeri Jyrki Kataista. Katainen ja Clinton neuvottelevat parhaillaan hallituksen isossa neuvotteluhuoneessa. Myöhemmin Clinton tapaa myös ulkoministeri Erkki Tuomiojan.
Clinton saapui Suomeen aamulla puolenyön jälkeen ja hänen vierailunsa on tarkoitus kestää noin vuorokauden ajan.
Clinton on Yhdysvaltain historian eniten matkustanut ulkoministeri. Vuonna 2009 alkaneen virkakautensa aikana hän on käynyt jo 98 maassa, viettänyt ilmassa 73 päivää ja ollut matkoilla 334 päivää.
Suomesta tuli näin siis 99. maa, jossa Clinton on vieraillut ulkoministerin virassa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Kenen on vastuu: Miksi Stockmann salasi lasien valmistusmaan?
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Vinoköysisilta voitti Kruunuvuoren sillan suunnittelukilpailun
- Kadonnut kaupunki löydettiin "viidakon sisään näkevän" laitteen avulla
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kaikki kiva on kielletty
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- YK: Pakolaisia enemmän kuin liki 20 vuoteen
- São Paulossa tuhannet protestoijat lähtivät taas kaduille
- MTV3 nappasi pääosan lottopeleistä Video
- Perussuomalaisia kammoaa joka kolmas suomalainen Video
- Kyrö ryöpytti toimittajia oikeudenkäynnissä Video
- Veronica Campbell-Brown kilpailukieltoon
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Espanja voitti jalkapallon alle 21-vuotiaiden EM-kullan
- Ammusvarasto räjähti Venäjällä, tuhansia evakuoitu
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Ruotsalaisnyrkkeilijä sai vammansa titteliottelussa
- Tanskalaishyökkääjä siirtyy Aston Villaan
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- G8-johtajat vaativat pikaista rauhankokousta Syyriasta
- Veikkaus: Lottokupongit voi palauttaa vastedes myöhemmin
- Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
- G8 tuomitsi veronkierron – käytännön tulokset laihoja
- Tausta: Yhdysvallat hyökkäsi Talebania vastaan vuonna 2001
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Veikkaus: Lottokupongit voi palauttaa vastedes myöhemmin
- Suomalaiset kuluttavat kesärahansa elämyksiin
- Kuluttajakeskus varoittaa laihdutusrohtojen mainoksista Facebookissa
- Työryhmä: Kansalaiskortti vahvistaisi demokratiaa
- Lottoarvonnat siirtyvät MTV3:lle
- Kaksi apteekkaria todisti oikeudessa epo-ostoista
- Linja-autoliitto: Bussijärjestelmän uudistus johtamassa kaaokseen
- Linja-autoyhtiöt vievät Onnibusin KHO:een
- Suomessa tehtiin puoli miljoonaa rikosta viime vuonna
- Tulikuumaa asvalttibitumia vuotaa Kauhavan ja Evijärven rajalla
- Suomalaispurjehtijat joutuivat merihätään Atlantilla
- Aamulehti: Tupakkalain muutos voisi lopettaa parveketupakoinnin
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Maahanmuuttajat työllistyvät yrittäjinä
- Suomi ja Puola selvittämään yhdessä Gdanskin päästöä
- Poliisi: Miestä ammuttiin ilmapistoolilla Ylöjärvellä
- Valepoliisit huijasivat turisteja Oulussa
- Ylöjärveläistä opettajaa syytetään 23 lapsen hyväksikäytöstä
Suosituimmat uutiset
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- Lana Del Rey tarjosi yliannoksen Amerikan nostalgiaa
- Ammusvarasto räjähti Venäjällä, tuhansia evakuoitu
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Kenen on vastuu: Miksi Stockmann salasi lasien valmistusmaan?
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Vinoköysisilta voitti Kruunuvuoren sillan suunnittelukilpailun
- Kadonnut kaupunki löydettiin "viidakon sisään näkevän" laitteen avulla
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Kyrö: Isometsä ja Kirvesniemi käyttivät epoa
- Kolumni: Liberalistinen vapauden kaipuu voimistuu
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kaikki kiva on kielletty
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Masennus voidaan pian leikata aivoista pois
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Tavaratalo joutui noloon tilanteeseen – teepannu näyttää Hitleriltä



