Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Nokian veden outo haju johtui bentseenistä
STTTampere. Nokian hanaveden poikkeava maku johtui todennäköisesti bentseenistä. Hanavesi oli viime viikolla käyttökiellossa maku- ja hajuhaittojen vuoksi Nokian Kankaantaan kaupunginosassa Pirkanmaalla.
Oudon hajuisista vesinäytteistä löytyi tutkimuksissa bentseeniä, jota oli noin 1–2 mikrogrammaa litrassa. Vesilaitoksen tiedotteen mukaan näin pieni määrä riittää aiheuttamaan hajuhaitan, mutta terveyshaittoja ei epäillä syntyneen.
Bentseeniä joutui vesijohtoveteen, kun vesipumppu rikkoutui sunnuntaina 29. heinäkuuta. Sen jälkeen vesiputkia huuhdeltiin, ja veden käyttökielto kesti lähes kaksi vuorokautta.
Bentseeniä käytetään muun muassa liuottimena, ja se tunnetaan syöpää aiheuttavana aineena. Yhden tupakan savusta voi saada kerralla 50–150 mikrogrammaa bentseeniä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Myrkytystietokeskukseen kymmenen uutta puhelua hulluruohoepäilyistä
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa

- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa

- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa

- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta

- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Cameron: Woolwichin hyökkäys petos islamia kohtaan
- Apulaisoikeusasiamies: Poliisi tiedotti bussiahdistelusta liian tarkasti
- LeBron James johti Miamin dramaattiseen voittoon
- EU ei kielläkään avoimia oliiviöljypulloja ravintoloissa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Suomessa on noin puoli miljoonaa "kadonnutta" autoa
- CNN: Bostonin iskuista epäilty osallistui myös kolmoismurhaan
- Kaksi kuoli rekan ja henkilöautojen rajussa kolarissa Pyhtäällä
- Lähiöön eksynyt mustakarhu kummastutti Los Angelesissa Video
- Mies auttoi vanhusta – huume-epäilty kävi käsiksi ja solvasi
- Nico Rosberg oli vikkelin Monacon avauksessa
- Rautavaaran löytynyt teos esitetään Tampereen Sävelessä
- Novellisti Lydia Davis voitti Man Booker -palkinnon
- Leo-Pekka Tähti hankki uuden kelaustuolin Lontoosta
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Osa Husbyn mellakoitsijoista tullut muista kunnista
- Miehet ansaitsevat valtionkin töissä naisia enemmän
- Kolumni: Boris Gleb on tärkeä osa pohjoista mielenmaisemaa
- Cannesin elokuvajuhlat: Drive-elokuvan jälkeen oidipaalinen verikaraoke
- Apulaisoikeusasiamies: Poliisi tiedotti bussiahdistelusta liian tarkasti
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Suomessa on noin puoli miljoonaa "kadonnutta" autoa
- Kaksi kuoli rekan ja henkilöautojen rajussa kolarissa Pyhtäällä
- Aamulehti: Peruskoulujen numeroita vuoti etukäteen oppilaille
- Tallinkin risteilyllä syntyi vauva
- Myrkytystietokeskukseen kymmenen uutta puhelua hulluruohoepäilyistä
- Narkolepsiakorvauksia maksettu 2,5 miljoonalla eurolla
- Yli 19-vuotiaiden narkolepsiakorvaukset käsitellään uusiksi
- Rokote lisäsi myös aikuisten narkolepsiaa
- Kolumni: Tekstiviestit tappava sovellus aiheutti häiriön Voimassa
- Lasten väkivaltakuolemat vähentyneet Suomessa
- Näkökulma: Komissaarin voisi valita eurovaaleissa
- Eurovaaleihin haravoidaan ehdokkaita kiivaasti
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Fakta: Näin poliisi käyttää voimaa Suomessa
- Fakta: Suomesta valitaan 13 meppiä
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Suomen paras kunta käynnistää yt-neuvottelut
- Mies kuoli työtapaturmassa Ylöjärvellä – putosi saksilavanosturilta
Teemat
Sitruunavoissa paistetut muikut ja muut mainiot kalaruuat
Suosituimmat uutiset
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Myrkytystietokeskukseen kymmenen uutta puhelua hulluruohoepäilyistä
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Tallinkin risteilyllä syntyi vauva
- Kaksi kuoli rekan ja henkilöautojen rajussa kolarissa Pyhtäällä
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti