Näyttelijä Michael Douglas, 68, palaa valkokankaille ja huipulle roolillaan show-pianisti Liberacena.
Oppilaitokset harkitsevat siirtymistä tietotekniikkajättien pilvipalveluihin
Suuri osa suomalaisista korkeakouluista harkitsee siirtyvänsä sähköpostin ja perusohjelmistojen käytössä yhdysvaltalaisten tietotekniikkajättien Microsoftin ja Googlen pilvipalveluihin.
Pilvipalvelujen käyttö tarkoittaa, että kouluihin ei osteta enää ohjelmistoja, vaan palvelutarjoajan ohjelmia käytetään internetin välityksellä.
"Päätöstä pohditaan nyt monessa suomalaisessa korkeakoulussa", yliopistojen it-verkosto Fucion pääsihteeri Ahti Planman sanoo.
Pilvi houkuttaa, sillä Microsoft ja Google tarjoavat palvelupakettejaan oppilaitoksille ilmaiseksi. Toinen houkutin on joustavuus: käyttäjä ei ole enää sidottu tiettyihin koneisiin, vaan "pilvessä" oleva data on käytettävissä mistä tahansa. Kolikon toinen puoli on, että pilvipalveluiden sähköpostit ja tiedostot eivät ole tallessa oppilaitoksen koneilla vaan ulkomailla kansainvälisten yhtiöiden konesaleissa.
"Sähköpostiin syötetään monenlaista tietoa, eikä monikansallisten yritysten tietoturvasta voi olla varma. Opiskelijoita ei myöskään voi pakottaa puolikaupalliseen ilmaispalveluun", Planman sanoo.
Osa suomalaisista yliopistoista ja ammattikorkeakouluista on ulkoistuksen jo tehnyt. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopisto liittyi Microsoftin järjestelmään eli Office 365:een kaksi vuotta sitten, ja vuosi sitten Jyväskylän yliopisto otti käyttöön Googlen vastaavan järjestelmän Google Appsin. Helsingin yliopisto aikoo testata Microsoftin pilvipalvelun käytettävyyttä talvella.
Suomi seuraa asiassa kansainvälistä trendiä. Yhdysvalloissa, Australiassa ja Britanniassa lähes kaikki korkeakoulut käyttävät Googlen tai Microsoftin pilvipalveluita, ja myös muissa Pohjoismaissa kehitys on jo pitkällä.
Lue aiheesta lisää maanantain Helsingin Sanomista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Helsinki muuttui kirpputoriksi
- Valepoliisit veivät turistien rahat Helsingissä
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty

- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen

- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä

- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji

- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena

- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Räikkönen selviytyi aika-ajojen kolmanteen osaan
- Kolumni: Haluan Google-lasit, vaikka ne hävettävätkin
- 4 vaihtoehtoa koota oma kuvagalleria nettiin
- PMMP julisti tukensa Pussy Riotille: "Taistelu jatkuu"
- Monaco löi Niemisen Düsseldorfissa
- Vihreiden puoluesihteeriksi puolueen pitkäaikainen toimija Lasse Miettinen
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Esko Aho dopingasiasta Ylellä: Olen puhunut kaiken
- Rosberg jälleen harjoitusten nopein
- Pääkirjoitus: Rikkaassa Nigeriassa kasvaa islamisteja
- Seinäjoki: Häjyn hyvä retki ja eväs
- Mikkeli: Pää täyteen yrttejä ja suu luomua
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Pori: Bingolappu taskussa historiakierrokselle
- Lappeenranta: Kelpaisiko raakaruokapizza tai salainen korsukapakka?
- Viisi loukkaantunut vakavasti nokkakolarissa Orivedellä
- Blogi: Mikä on kohtuullinen rangaistus?
- Mies kuoli ulosajossa Vantaalla
- Valepoliisit veivät turistien rahat Helsingissä
- PMMP julisti tukensa Pussy Riotille: "Taistelu jatkuu"
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Viisi loukkaantunut vakavasti nokkakolarissa Orivedellä
- Vanha renkitupa paloi Mustasaaressa
- Hyväntekijänä esiintynyt varas vei naisen kaulakorun Lahdessa
- Sipilä: Suomen on parempi euron ulkopuolella kuin liittovaltiossa
- AL: Evira tehnyt poikkeuksellisen paljon tuotteiden takaisinvetoja
- TS: Vain kolmasosa hoitanut jätevesiasetuksen vaatimat toimet
- Kelan Hiilamo HS-raadissa: Kunnille velvollisuus työllistää nuoria
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Kuka: Juha Sipilä
- Henkilökohtaista: Sipilä vastaa
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Naamioitunut Pussy Riot tuli hakemaan tukea Suomesta
- Miestä puukotettiin junassa Lahdessa
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Narkolepsiaan sairastuneille ehkä korvauksia myös ansionmenetyksistä
- Sikatilojen salakuvausjutun syytteet pääosin nurin hovissa
- Opetusministeri Kiuru: Rankinglistat eivät sovi Suomeen
Teemat
Sitruunavoissa paistetut muikut ja muut mainiot kalaruuat
Suosituimmat uutiset
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Helsinki muuttui kirpputoriksi
- Valepoliisit veivät turistien rahat Helsingissä
- Pääkirjoitus: Rikkaassa Nigeriassa kasvaa islamisteja
- Esko Aho dopingasiasta Ylellä: Olen puhunut kaiken
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti