Pääkaupunkiseudulle ehdotetaan viiden kunnan metropolia

 |   |   | 
 

Kuntauudistusta valmistellut työryhmä ehdottaa pääkaupunkiseudulle viiden kunnan metropolia. Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen ja Sipoo muodostaisivat yhden kaupungin.

Virkamiesryhmä luovutti raporttinsa kuntaministeri Henna Virkkuselle (kok) tänään.

Suomen kuntien määrän ehdotetaan vähenevän noin 70:een. Nyt Suomessa on 336 kuntaa. Vaihtoehtoisia malleja esitetään Uudellemaalle, Varsinais-Suomeen, Satakuntaan ja Kainuuseen.

Pakkoliitoksia eli vastoin kuntien tahtoa tapahtuvia liitoksia voi olla edessä. Työryhmän mukaan joillain alueilla "saattaisi olla perusteltua säätää valtiovallalle toimivalta päättää kuntajaon muutoksesta".

Näin voisi tapahtua kaupunkiseuduilla sekä taloudellisesti ja väestökehitykseltään heikoissa kunnissa. Ensisijaisesti kuntien yhdistyminen perustuisi kuitenkin vapaaehtoisuuteen.

Raportin mukaan metropolialueen suurkunta hillitsisi nykyistä kuntien välistä kilpailua. Se myös vahvistaisi pääkaupunkiseudun kansainvälistä asemaa. Liitoksen toteuttaminen vuoteen 2015 mennessä voi olla kuitenkin liian tiukka, työryhmä toteaa.

Alun perin kuntauudistus piti toteuttaa kauttaaltaan vuoden 2015 loppuun mennessä.

Turkuun syntyisi suurin kuntaliitos: ainakin 11 kuntaa. Kainuulainen Kuhmo on työryhmän esityksessä ainoa kaupunki, joka säilyttäisi itsenäisyytensä.

Seuraavaksi esitys lähtee laajalle alueelliselle kuulemiskierrokselle. Ratkaisut liitoksista pyritään tekemään vuoden 2014 loppuun mennessä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori