Paatero: Rasistinen nettikirjoittelu tarkempaan syyniin

 |   |   | 
 
Ari-Veikko Peltonen
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero.
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero.

Lieksa. Pohjois-Karjalan poliisi on aloittanut esitutkinnan Lieksassa paljastuneesta maahanmuuttajien uhkailuista yhteisöpalvelu Facebookissa.

Poliisi otti perjantaina kiinni kaksi nuorehkoa miestä epäiltynä törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja kuusi muuta epäiltyä lievemmästä kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan.

Poliisiylijohtaja  Mikko Paatero ei muista yhtä laajaa kiinniottoa tällaisissa yhteyksissä.

”Tämä on kyllä hyvin poikkeuksellinen tapaus, mutta jos epäilyjä on, niihin pitää heti puuttua. Lähtökohtaisesti pidän tätä ihan oikeana toimenpiteenä", Paatero sanoo.

Vaikka poliisin tietoon tulleet rasistiset rikokset ovat viime vuoden aikana vähentyneet, rasistinen kirjoittelu verkossa lisääntyy Paateron mukaan koko ajan.

Viimeisen vuoden aikana poliisin tietoon on tullut tuhansittain rasistisia nettikirjoituksia. Näistä tutkintaan on Paateron mukaan päätynyt viidesosa.

Paatero sanoo, että nettikirjoittelun seurantaa pyritään jatkossa entisestään tehostamaan.

Lieksan-jutussa epäiltynä on kaikkiaan yhdeksän lieksalaista, joiden iät vaihtelevat 15:sta yli 50 ikävuoteen. Yksi yhdeksästä epäillystä on nainen.

"Siirrämme kiinniotetut tänään Joensuun poliisivankilaan, ja heidän kuulustelunsa alkavat heti lauantaina", kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Antti Arponen.

Pohjois-Karjalan poliisi sai keskiviikkona tietoonsa linkin kyseiselle Facebook-sivustolle. Lieksalaisen miehen perustama sivusto sisältää Arposen mukaan solvaamista, panettelua ja uhkailua etenkin Lieksaan muuttaneita somaleita kohtaan.

"Sivustolla on myös videopätkiä, joissa uhkaillaan suoranaisella väkivallalla", Arponen kertoo.

Jutun kiinniotetuilla on hänen mukaansa yhteyksiä Lieksassa viime ja tänä vuonna paljastuneisiin muihin rasistisiin rikoksiin.

Sivuston keskusteluihin on poliisin mukaan osallistunut 34 ihmistä, mutta useimmat ovat vain lausuneet mielipiteitään Lieksaan tulleista maahanmuuttajista.

Lieksaan on parin viime vuoden aikana muodostunut noin 200 maahanmuuttajan yhteisö, jonka enemmistö on somaleita.

"Jonkinlaisena yhteisenä motiivina kiinniotetuilla on, etteivät he pidä maahanmuuttajista", Arponen kertoo.

Enimmäisrangaistus törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan on neljä vuotta vankeutta.

Kiihottaminen on törkeää, jos siinä kehotetaan tai houkutellaan vakavaan väkivaltaan siten, että teolla selvästi vaarannetaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori