Olen aina ollut maailmallinen ihminen. Vähintään puolimaailman nainen. En ole sitten teinivuosien liiemmin pohtinut suhdettani Jumaliin. En siis ole missään määrin erityisen henkistynyt henkilö. Silti kavahdan ainetta.

Toki antimaterialismiin on useimmiten varaa vain niillä, jotka ovat jo varakkaita. Mitä vähemmän rahaa ja tavaraa on, sitä helpommin elämä kiertyy niiden tavoittelun ympärille. Herakleitos kelvannee sankarikseni, koska ensin oli kansakunnan kaapin päällä ja vasta sitten meni luolaan kertomaan, että "kaikki virtaa".

Jos haluaa pelastaa itsensä materialismilta, on ponnisteltava. Siksi se Herakleitoskin sinne luolaan meni. On vaikea irrottautua tavarasta, jos on hukkua siihen. Kuinka moni sai enemmän kuin yhden joululahjan? Kuinka moni osti alennusmyynneistä jotain, mitä omisti jo aikaisemminkin, kuten toiset talvikengät?

Säästäväisyys tarkoittaa useimmiten sitä, että on sitten kohta varaa ostaa jotain tosi isoa. Ystäväni, jotka ovat yrittäneet noudattaa hienoa elämänohjetta enintään sadan tavaran omistamisesta, ovat parahtaneet, että eihän se vain koske kirjoja ja levyjä! Omistaminen tuntuu hyvältä silloinkin kun se ei ole järjellä perusteltavissa.

Omistaminen on valtiovallan erityisessä suojeluksessa, sillä se suojelee ihmisen elämän perusedellytyksiä yhteiskunnassa, jossa yhteisomistusta harjoitetaan kitsaasti. Itse pidän yhteisomistusta kätevänä ja terveenä: on hyvä keskittyä maailmassa muihin asioihin kuin tavarasta ja rahasta kiinni pitämiseen.

Olenkin jo nuorena yrittänyt omalta osaltani ennaltaehkäistä vaurastumisen vaaraa. Muistan tunteneeni vetoa oikeustieteelliseen tiedekuntaan, mutta ajatus hyväpalkkaisesta ammatista oli liian pelottava: pelkäsin meneväni pilalle, turmeltuvani.

Olen jo nyt varsin turmeltunut. Vaikka en omistakaan mitään kookasta, kuten asuntoa, kaikenlaista pientä on kertynyt nurkkiin ja rahastoihin. Yritän sitkeästi olla katsomatta mitä sijoituksilleni kuuluu, etten vain alkaisi pelätä rahan menettämistä. On turvallisempaa ajatella, että kaikki mitä omistan, kannan mukanani: se on ne tiedot ja taidot, joita koulutus ja kokemus ovat muassaan tuoneet.

Silti sitä ei voi olla murehtimatta. Ei ainoastaan vain minun, vaan koko ympäröivän yhteiskunnan elämäntapa on kietoutunut järjenvastaisen kulutuksen ympärille. Vaikka en haluakaan iLaitteita, isompaa televisiota, autoa tai mökkiä, omistan edustusvaatteita ja useita iltapukuja. Kosmetiikkakaappini kertoo rumasta sielusta.

Ihmettelen vain, miten ne kaikki ystäväni, jotka mieltävät olevansa henkisiä tai hengellisiä ihmisiä, käsittelevät tätä ristiriitaa. Mikä saa kristikunnan vauhkoamaan alelaareilla heti laulettuaan "En etsi valtaa, loistoa"?

Minä pyydän tulevaisuudelta anteeksi elämäntapaani. Ehkä uusi vuosi tuo tullessaan pienet tulot ja vapautuksen törsäämisestä.

Kirjoittaja on tamperelainen vapaa kirjoittaja ja vihreä feministi.