Pakkasennätys meni jälleen rikki

 |   |   | 
 
STT
Roni Rekomaa / Lehtikuva
Pakkanen paukkui lauantaina Pikkukoskella Vantaalla.
Pakkanen paukkui lauantaina Pikkukoskella Vantaalla.

Kuluvan talven pakkasennätys on jälleen mennyt rikki. Sallan Naruskalla mitattiin yöllä 40,7 pakkasastetta. Eilen mitattiin Kuusamon Kiutakönkäällä 40,3 pakkasastetta.

Ilmatieteen laitoksen mukaan idässä ja pohjoisessa päivä on yhä hyvin kylmä, mutta lännessä sää alkaa vähitellen lauhtua.

Ajokeli muuttuu illalla erittäin huonoksi erityisesti Uudenmaan länsiosassa.

Pureva pakkanen näyttää hidastaneen äänestäjien liikkeelle lähtöä. Esimerkiksi Tampereella Pohjois-Hervannan koululla oli käynyt ensimmäisen tunnin aikana vain reilut parikymmentä äänestäjää. Aamu oli hiljaisempi kuin kaksi viikkoa sitten vallien ensimmäisellä kierroksella.

Myös Puistokoulun äänestyspaikalla Jyväskylässä aamu alkoi verkkaisesti, mutta pientä piristymistä oli havaittavissa kymmenen jälkeen.

Pakkanen vaikeuttaa edelleen junaliikennettä. VR:n mukaan osa kaukojunista on runsaat puoli tuntia myöhässä. Rovaniemeltä Helsinkiin illansuussa lähtevä pikajuna on peruttu. Se korvataan toisella junalla.

Pahimmillaan kaukojunat ovat olleet päivän aikana toista tuntia myöhässä, mutta viivästykset ovat nyt hellittämässä. VR arvioi, että kaukojunaliikenne sujuu huomenna lähes normaalisti.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori