Huomenna intohimo alkaa hiipua.

Kun uusi presidentti on valittu, sukupolveni tärkein poliittinen viestin siirtyy toisiin aiheisiin. Ja se viestinhän on tietenkin internet.

Huomenna juhlitaan ja nuristaan, sitten hiljenemme.

Se on sääli, sillä onkohan verkossa koskaan Suomessa nähty yhtä suurta paloa politiikkaan kuin nyt, hyvässä ja pahassa? Nopeita analyyseja, kansalaisjournalismia, taidetta. Tavallisen huonoa huumoria. Vihapuhetta.

Tänään ei ole vielä se päivä, jona sosiaalinen media ratkaisee vaalit.

Se on kuitenkin jo kahdesti vaikuttanut merkittävästi tulokseen. Se voimisti jytkyä. Tänään toisen kierroksen ehdokkaita yhdistää yksi tekijä: kannattajat liputtavat ehdokkaansa puolesta verkossa reippaasti. Se ei voi olla pelkkää sattumaa.

Vakavan politiikan toimittajan kuuluu nyt murehtia kahta asiaa.

On se kumma, kun kansa ei kohise yhtä paljon esimerkiksi kuntavaaleista. Rahvas ei tajua kiinnostua omasta elämästään.

Ja on se kumma, että ihmiset tohkeilevat jostain arvokysymyksistä eivätkä presidentin päätösvaltaan kuuluvista asia-aiheista. Miksi tahdomme tietää ehdokkaan kannan parveketupakointiin ja jätämme väliin monimutkaisemmat kysymykset ulkopolitiikasta?

Puhumattakaan sitten poliittisista sirkushuveista, joita meille tarjotaan! Ei kai politiikka saa olla pelkkää Ultra Brata ja Pahvi-Saulia ja flashmobeja ja luistelua, henkilönpalvontaa ja asiattomia henkilökohtaisuuksia?

En tosin usko, että äänestyspäätöstä ennenkään on tehty pelkin asia-argumentein. Kai se ehdokkaan persoona on vaikuttanut ja vaikuttaa, se tuntuuko se rehelliseltä ihmiseltä, kun sitä kättelee kauppakeskuksessa.

Ehkä me tarvitsemme tunnetta ennen kuin osaamme keskittyä asiaan. Ehkä mitkä tahansa keinot antaa politiikalle ihmisten kasvot ovat hyvästä demokratian kannalta?

Johtaako intohimo aina ylilyönteihin? Loanheitosta on puhuttu tällä viikolla paljon.

Ehdokkaat ovat pyytäneet kannattajiaan olemaan ihmisiksi, muttei tällainen suoraselkäisyys menoa hillitse. Pahimmillaan verkkokeskustelu on yhä pelkkää älämölöä.

Parhaimmillaan sosiaalisen median oikaisumekanismi toimii liukkaasti. Loka lentää nopeasti takaisin heittäjänsä päälle.

Esimerkiksi, verkossa levisi ehdokkaiden pätevyyttä vertaileva kuva, jossa asetettiin rinnakkain aikaisemmat tehtävät. Lähes heti alkoi kuitenkin myös kritiikki. Alkuperäinen vertailu unohti sopivasti suuren osan Haaviston cv:stä.

Toinen esimerkki: Vauva-lehden keskustelupalstalla (!) joku keskustelija teki datajournalismia ilman teknisiä hienouksia eli listasi ehdokkaiden eduskunnassa tekemät aloitteet. Korjausliike seurasi heti. Antti Vesala huomautti blogissaan, ettei vertailu ole reilu Niinistöä kohtaan esimerkiksi siksi, että aloitteet ovat ikivanhoja eivätkä ota huomioon sitä, missä vaiheessa poliittista uraansa ehdokkaat olivat.

Onko väärällä tai loukkaavallakaan tiedolla yhtä paljon merkitystä, jos sen oikaisu leviää yhtä tehokkaasti kuin alkuperäinen hölmö viesti? Ja onko sen olemassaolo pieni hinta äänestysinnosta?

Ehkä ei. Sillä joudumme myös miettimään sitä, missä määrin idiotismi verkossa liittyy vaaliväkivaltaan muualla. Helsingissä käytiin käsiksi Niinistön kampanjaväkeen (Ossi Mäntylahden blogi 29.1.). Pohjois-Savossa puolestaan äänestyspaikoilla on "jouduttu puuttumaan homotteluun" (Yle Savo 26.1.), mikä nyt on vähintään törkeää käytöstä paikalla, jonka pitää olla neutraalia maaperää kaikkien pelkäämättä tulla.

Niin tai näin, verkossa arki alkaa viimeistään tiistaina. Politiikka häviää agendalta ennen kuin väsynyt kansalainen ehtii asentaa Facebookiin sen suotimen, joka siivoaa presidenttipelin näkyvistä.

Yhtä minä jään verkon vaalitohinasta kaipaamaan: hieman naiiviakin, ehdotonta uskoa, että oman ehdokkaan äänestäminen muuttaa maailman.

Siinä kirkkaudessa kiteytyy demokratian kovin ydin. Äänestämättä jättäminen ei ole vaihtoehto.

Lisäys maanantaiaamuna: Niinistö voitti niin selvällä ääntenenemmistöllä, että äänestäneiden tahdosta ei ole minkäänlaista epäselvyyttä. On hienoa elää demokraattisessa maassa, jossa järjestetään rehellisiä vaaleja. Valitettavasti äänestämättä jättäminen näytti monen mielestä olevan vaihtoehto. Pysyn silti kannassani: Demokratiaa vaalien ohi nukkuminen ei palvele normaaleissa oloissa.

Kirjoittaja on HS.fi:n kehitystiimin tuottaja.