Tilastokeskuksen mukaan miljoona suomalaista asuu ahtaasti. Eikä asu. Tilastokeskus määrittelee vain ahtauden väärin. En tiedä millaisista kartanoista ja karjatiloilta ponnistaa tyyppi, jonka mielestä ahdas luukku on sellainen, jossa on vähemmän kuin yksi huone per nuppi.

Samaisen Tilastokeskuksen mukaan köyhiä on Suomessa seitsemänsataa tuhatta. Se on vähemmän kuin miljoona. Piruuttaanko muut kuin köyhät ahtaasti asuvat? Ehkä ihmisillä on myös ihan pätevät syyt asua pienessä asunnossa. Siinä kun on paljon käteviä puolia.

Yksi äkkirikastunut ystäväni muutti huumassaan valtavaan lukaaliin Espooseen. Siinä kohtaa, kun hän ei löytänyt vaimoaan, vaikka tiesi tämän olevan kotona, ihminen ymmärsi asuvansa liian isossa talossa. Pienemmässäkin mittakaavassa voi olla liikaa siivottavaa ihmiselle, jolla on parempaakin tekemistä elämällään kuin imurointi. Jää turha tavaranhaaliminenkin väliin, kun ei niille ole kaappitilaa.

Tilastokeskuksen kannattaisi rukata ahtausmittariaan lähemmäs ihmisten elämää sen sijaan, että toistellaan löperöä väitettä ahtaasti asuvista suomalaisista. Minun elinikänäni keskimääräinen asuntokoko on sentään kasvanut kaksikymmentä neliötä.

Ihminen ei tarvitse omaa huonetta. Virginia Woolf oli väärässä väittäessään naisen tarvitsevan sellaista. Ei sitä tarvitse myöskään lapsi. Pienet lapset voivat varsin pitkään jakaa vanhempiensa kanssa makuuhuoneen ilman, että kukaan kärsii. Monilapsisissa perheissä lienee ihan luontevaa, että lapsilla on yhteinen lastenhuone. Itse sain oman huoneen yksitoistavuotiaana, enkä muista kaivanneeni sellaista hetkeäkään aikaisemmin.

Pihallahan lasten kuuluukin leikkiä. Ei se tee huonoa aikuisillekaan. Kodin koko kasvaa kummasti, kun ymmärtää kaupungin olevan ihmisen koti. Pakkasilla sitä tajuaa kodin arvon, mutta ei se nyt sitä tarkoita, että siellä kannattaa kaikki aika nysvätä. Mitä vähemmän kotona viettää aikaa, sen vähemmän tarvitsee siivota ja sisustaa. Jos ei niitä verhoja ole koko ajan katselemassa, ei niihin ehdi kyllästyäkään.

Tärkeä ohjenuora joka naiselle onkin: siisti koti on merkki hukkaan heitetystä elämästä. Naisten kannattaisi pikaisesti vähentää kotityöt miesten hyvälle tasolle ja käydä sen sijaan vaikka baarissa useammin.

Mutta eivät ainoastaan rahaa vaativat kahvilat ja kapakat ole ylimääräisiä keittiöitämme. Myös torit, puistot ja kirjastot muodostavat olohuoneen, jossa voi notkua mielin määrin.

Maailmahan on tuolla ulkona. Yksinäisyys ei ole sen herkumpaa, jos sitä saa potea omakotitalossa. Kun elämä on omaa kotia isommassa piirissä, tulee väistämättä kohdanneeksi muita ihmisiä. Suomessahan joka kolmas vanhus potee yksinäisyyttä. Silloin on hyvä olla kodin lisäksi ympärillä sellainen yhteiskunta, johon on tervetullut käppäilemään.