Isoja häitä on järjestetty aina. Häiden työnjako on kuitenkin aikojen saatossa muuttunut.
Poika kuoli sikainfluenssaan – poliisi aloitti rikostutkinnan
STTUrjala. Pirkanmaan poliisi tutkii, liittyykö sikainfluenssaan kuolleen pikkupojan kuolemaan laiminlyöntejä. Seitsenvuotias urjalalainen poika kuoli sairauteen helmikuussa.
"Kyseessä on esitutkinta, jossa pyritään selvittämään mitä on tapahtunut. Se ei välttämättä tarkoita, että asia päätyisi käräjille", sanoo rikoskomisario Joni Länsipuro.
Tapauksesta ensimmäisenä kertoneen Iltalehden mukaan pojan vanhemmat soittivat kahdesti Valkeakosken aluesairaalaan, kun pojalla oli korkea kuume ja hän oksenteli. Sairaalasta kehotettiin pitämään hänet kotihoidossa. Poika kuitenkin kuoli, ja kuolinsyyksi todettiin sikainfluenssa.
Länsipuron mukaan vanhemmat eivät tehneet rikosilmoitusta, vaan poliisi aloitti rikostutkinnan sen jälkeen, kun kuolinsyyntutkinta oli valmistunut. Asiaan liittyviä ihmisiä on kuulusteltu, ja poliisi on pyytänyt lausuntoa myös Valvirasta eli terveydenhuollon valvontavirastosta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- Lana Del Rey tarjosi yliannoksen Amerikan nostalgiaa
- Veronica Campbell-Brown kilpailukieltoon

- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä

- Kenen on vastuu: Miksi Stockmann salasi lasien valmistusmaan?
- Kadonnut kaupunki löydettiin "viidakon sisään näkevän" laitteen avulla
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Vinoköysisilta voitti Kruunuvuoren sillan suunnittelukilpailun

- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kaikki kiva on kielletty
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- MTV3 nappasi pääosan lottopeleistä Video
- Perussuomalaisia kammoaa joka kolmas suomalainen Video
- Kyrö ryöpytti toimittajia oikeudenkäynnissä Video
- Veronica Campbell-Brown kilpailukieltoon
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Espanja voitti jalkapallon alle 21-vuotiaiden EM-kullan
- Ammusvarasto räjähti Venäjällä, tuhansia evakuoitu
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- São Paulossa järjestetään tänään kuudes mielenosoitus
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Ruotsalaisnyrkkeilijä sai vammansa titteliottelussa
- Tanskalaishyökkääjä siirtyy Aston Villaan
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- G8-johtajat vaativat pikaista rauhankokousta Syyriasta
- Veikkaus: Lottokupongit voi palauttaa vastedes myöhemmin
- Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
- G8 tuomitsi veronkierron – käytännön tulokset laihoja
- Tausta: Yhdysvallat hyökkäsi Talebania vastaan vuonna 2001
- Baanan ampumisesta ei aloiteta esitutkintaa
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Veikkaus: Lottokupongit voi palauttaa vastedes myöhemmin
- Suomalaiset kuluttavat kesärahansa elämyksiin
- Kuluttajakeskus varoittaa laihdutusrohtojen mainoksista Facebookissa
- Työryhmä: Kansalaiskortti vahvistaisi demokratiaa
- Lottoarvonnat siirtyvät MTV3:lle
- Kaksi apteekkaria todisti oikeudessa epo-ostoista
- Linja-autoliitto: Bussijärjestelmän uudistus johtamassa kaaokseen
- Linja-autoyhtiöt vievät Onnibusin KHO:een
- Suomessa tehtiin puoli miljoonaa rikosta viime vuonna
- Tulikuumaa asvalttibitumia vuotaa Kauhavan ja Evijärven rajalla
- Suomalaispurjehtijat joutuivat merihätään Atlantilla
- Aamulehti: Tupakkalain muutos voisi lopettaa parveketupakoinnin
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Maahanmuuttajat työllistyvät yrittäjinä
- Suomi ja Puola selvittämään yhdessä Gdanskin päästöä
- Poliisi: Miestä ammuttiin ilmapistoolilla Ylöjärvellä
- Valepoliisit huijasivat turisteja Oulussa
- Ylöjärveläistä opettajaa syytetään 23 lapsen hyväksikäytöstä
Suosituimmat uutiset
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- Lana Del Rey tarjosi yliannoksen Amerikan nostalgiaa
- Veronica Campbell-Brown kilpailukieltoon
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- Ammusvarasto räjähti Venäjällä, tuhansia evakuoitu
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Kenen on vastuu: Miksi Stockmann salasi lasien valmistusmaan?
- Kadonnut kaupunki löydettiin "viidakon sisään näkevän" laitteen avulla
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Vinoköysisilta voitti Kruunuvuoren sillan suunnittelukilpailun
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Kyrö: Isometsä ja Kirvesniemi käyttivät epoa
- Kolumni: Liberalistinen vapauden kaipuu voimistuu
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kaikki kiva on kielletty
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Masennus voidaan pian leikata aivoista pois
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Tavaratalo joutui noloon tilanteeseen – teepannu näyttää Hitleriltä