Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Poliisi: Liikkeellä väkivaltaisia korun sieppaajia

 |   | 
 
STT

Poliisi kertoo jo toista kesää jatkuvien kaulakoruvarkauksien muuttuneen aiempaa väkivaltaisemmiksi. Uhreina ovat eläkeikäiset yksin kulkevat ihmiset.

Poliisin mukaan parissa tapauksessa ulkomaalaistaustaiset tekijät ovat retuuttaneet tai tarttuneet kiinni uhriinsa ja siepanneet korun. Ryöstöjen uhreista toinen on 96-vuotias ja toinen 88-vuotias. Tekijät ovat karkuteillä.

Heinäkuussa koruvarkauksia on tapahtunut kaikkiaan kymmenkunta.

Rikoskomisario Jouni Niskanen Helsingin poliisista kertoo, etteivät tekijät ole aiemmin käyttäneet väkivaltaa.

Tähän saakka yleensä toimintatapa kaulakoruvarkailla on ollut tuppautua sovittamaan rihkamakorua vanhuksen kaulaan. He ovat vieneet vanhuksen aidon korun mukaansa.

Poliisi neuvoo uhreja huutamaan poliisia. Se on tähän mennessä saanut tekijät luopumaan korun sieppaamisesta ja pakenemaan paikalta. Jos koru viedään, kannattaa soittaa heti hätänumeroon 112.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi


Uutiset

19.6.2013