Kun rikostutkijalle annetaan sormenjälkiä uudelleen tutkittavaksi, hän ei ole niiden tunnistuksesta aina samaa mieltä edes itsensä kanssa. Yhdysvalloissa on jo alettu selvittää, kuinka laajasta ongelmasta väärissä sormenjälkitunnistuksissa on kyse.
Poliisi: Vantaan vankilapaon aikana häiriöitä valvontakameroissa
Vantaan vankilasta eilen karannut virolaisvanki pakeni vankilan johtaja Tuomo Junkkarin mukaan iltapäivän ulkoilun aikana kiipeämällä aidan yli ilman apuvälineitä. Vankia ei ole vielä saatu kiinni.
Junkkarin mukaan vanki "käytti hyväkseen aidoissa olevia mahdollisuuksia".
Vantaan poliisin mukaan vankilan turvakameroissa on ollut häiriötä vangin pakohetkellä. Aidan yli kiipeäminen on kuitenkin saatu tallentumaan nauhalle.
Junkkari ei kommentoi turvakameroiden toimivuutta eikä sitä, millaisia mahdollisuuksia pakenemiselle on turvajärjestelmään jäänyt.
Vantaan vankilaa on pidetty teknisten ja rakenteellisten turvajärjestelyiden ansiosta lähes pakovarmana vankilana. Vankilasta on karannut vanki vain kerran aiemmin.
Vankilaa ympäröi neljä aitaa, joista korkein on kuusimetrinen betonimuuri. Muurin päällä on metrin läpimittainen kieppi natolankaa.
Junkkarin mukaan vangin pako havaittiin välittömästi ja paosta tehtiin asianmukainen ilmoitus.
Vankilassa on tällä hetkellä yli 200 vankia, vaikka vankilassa on vain 166 vankilapaikkaa.
Junkkari ei turvallisuussyistä kommentoi vartijoiden määrää, mutta toteaa, että "vartijoita on jatkuvasti liian vähän".
Karannut vanki on Junkkarin käsityksen mukaan tehnyt "varsin pieniä rikoksia" ja odotti tutkintavankilassa siirtoa.
Edellisen kerran vankilasta karkasi mies vuonna 2008 lakanaköysien avulla. Tutkintavankila on aloittanut toimintansa vuonna 2002.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä ja liikkui yli kolmeasataa

- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna

- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen

- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"

- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen

- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"

- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Poliisi alkoi heti tutkia Mätäjoen kalatuhoa
- The Doorsin kitaristi bändikaveristaan: "Tulen kaipaamaan häntä aina"
- Blogi: Suklaako syntinen?
- Norjan naishiihtäjät vähentävät harjoittelua ennen Sotšia
- Kolumni: Totuus on paras bisnes
- Antti Herlin osti lisää Sanomaa ja Konetta
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Blogi: Tero Saarisen jäähyväiset
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Panimoliitto: Oluen ja limsan veronkorotukset peruttava
- Pistorius ei kilpaile tänä vuonna
- Kaksosvauvansa surmannut äiti mielentilatutkimukseen
- Barcelonan johtaja: "Mourinho ollut Espanjan vitsaus"
- Blogi: Mitä mieleen jää häistä – Oranssi mekko ja naku-uinti
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Ferguson eläkkeelle vuoden valmentajana
- Pyhän lootuskukan perimä on avattu
- Tornado repi kappaleiksi kattoja, seiniä ja kokonaisia rakennuksia Video
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Blogi: Suklaako syntinen?
- Kaksosvauvansa surmannut äiti mielentilatutkimukseen
- HS pyytää esimerkkejä turhista säännöistä ja määräyksistä
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä
- Suomi voisi hieroa rauhaa kybersodissa
- Kuka: Jarno Limnéll
- Näkökulma: Kunhan ette valvo minua
- Laskuteline unohtui – pienkone kippasi Päijänteellä
- Heinolan kaupunginvaltuusto erotti kaupunginhallituksen
- Taulutietokoneilla katsotaan enemmän lastenohjelmia kuin uutisia
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Tampere perui pääkirjastostaan homofobisen tilaisuuden
- Poliisihallitus antoi Putin-selvityksen sisäministeriölle
- Ikäihmisten kohtelu Suomessa rikkoo Euroopan sosiaalista peruskirjaa
- Ministeriö: Valtaosa huoltoriidoista ratkesi sovittelussa
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta ilvesten ampumisesta
- Ilokaasun synnytyskäytössä isoja eroja
- Helsingin Sanomien lentoselvityksen kaikki tiedot
Suosituimmat uutiset
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä ja liikkui yli kolmeasataa
- Pyhän lootuskukan perimä on avattu
- Suomi voisi hieroa rauhaa kybersodissa
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Pankkiryöstäjä: Pakoauto valittiin aina tarpeen mukaan
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti