Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Poliisi paljasti laajan viinanmyynnin nuorille Vantaalla

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Itä-Uudenmaan poliisilaitos on paljastanut laajan ja pitkään jatkuneen alkoholin ja tupakan myynnin nuorille. Myynti on hoidettu nuorille levitetyn puhelinnumeron avulla.

Poliisin mukaan numeroon soittamalla nuori on voinut sopia tapaamisen Vantaalle ja ostaa väkevää alkoholia ja myös savukkeita.

Poliisi sai tiedon välitystoiminnasta perheenisältä, joka kertoi 14 vuotiaan tyttärensä ostaneen 40-prosenttista virolaista alkoholia puhelinnumeron kautta. Tytön isä selvitti numerotiedustelun kautta numeron omistajan ja otti yhteyttä poliisiin.

Tutkinnassa selvisi, että vuonna 1954 syntynyt pääepäilty ja kaksi hänen lähiomaistaan ovat myyneet alkoholia ja tupakkatuotteita nuorille jo muutaman vuoden ajan.

Toiminnan laajuudesta kertoo se, että todistajia jutussa on yli sata, joista huomattava osa alaikäisiä.

Poliisin ja Tullin tutkimuksissa on selvinnyt, että epäillyt ovat hakeneet alkoholia Virosta kahden viime vuoden aikana lähes viisikymmentä kertaa.

Jutun tekijät ovat kiistäneet epäilyt. Pääepäilty on vangittu tammikuussa epäiltynä todennäköisin syin törkeään alkoholirikokseen.

Asian esitutkinta valmistuu toukokuun alussa.

Poliisilla on tutkinnassa myös muita vastaavanlaisia alkoholijuomien välitystapauksia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi


Uutiset

22.5.2013