Poliisi tutkii, tiesikö se Kauppatorin kunnialaukauksista

 |   |   | 
 
HS–STT
Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Kauppatorin tilaisuudessa 1700-luvun univormuihin sonnustautuneet historiaharrastajat ampuivat kunnialaukauksia pikkuprinsessan kunniaksi.
Kauppatorin tilaisuudessa 1700-luvun univormuihin sonnustautuneet historiaharrastajat ampuivat kunnialaukauksia pikkuprinsessan kunniaksi.

Helsinki. Helsingin Kauppatorilla ammuttiin tänään tykillä ja musketeilla kunnialaukauksia Ruotsin pikkuprinsessan syntymän kunniaksi.

Poliisissa ei kuitenkaan olla varmoja, oliko tapahtumalla asianmukaiset luvat. Helsingin poliisista kerrottiin ensin STT:lle, ettei heillä ollut laukauksista tietoa etukäteen. Myöhemmin kerrottiin, että ilmeisesti järjestäjät olivat kertoneet tapahtumasta viranomaisille, mutta tietoa ei ollut tullut poliisin operatiiviselle puolelle.

Nyt poliisi tutkii, olivatko tapahtuman luvat kunnossa.

Tapahtuman järjestäjät sanovat, että tapahtumasta oli kerrottu poliisille. Järjestäjien mukaan poliisilta oli myös saatu vastaus, että asia on kunnossa. Niin ikään lupa oli heidän mukaansa saatu Helsingin kaupungilta ja ympäristökeskukselta.

Suomalaiset juhlivat vauvauutista myös kotioloissa. Perinteiset prinsessakakut ja -leivokset on myyty loppuun Helsingin Stockmannilta, kertoo myyntipäällikkö Riitta Kontturi.

"Niitä alkoi menemään heti aamulla, ja ne loppuivat kokonaan neljän aikaan iltapäivällä", Kontturi kertoo.

Tavaratalo ei ehtinyt varautua vauvauutiseen tavallista suuremmalla leivosvarastolla. 

"Tämä tuli vähän yllättäen, sillä odotimme vauvan syntyvän kuun lopussa", Kontturi sanoo. "Huomiseksi kakkuja on tilattu enemmän."

Ruotsin suurlähetystöön Helsingissä kerääntyi torstai-iltapäivänä onnittelijoita lähettämään terveisiä vastasyntyneelle prinsessalle.

Suurlähetystö aukaisi ovensa kello yhden jälkeen. Erityisesti lapset olivat tarkkaan pohtineet, mitä prinsessalle kirjoitetaan.

"Miltähän siitä vauvaprinsessasta tuntuu, kun se myöhemmin ymmärtää olevansa oikea prinsessa", pohdiskeli äitinsä Mira Ketolan ja sisarensa Emilia Ekokosken kanssa paikalle tullut Johanna Ekokoski.

Hän kertoi miettineensä myös sitä, miten tavallista elämää kuninkaalliset voivat elää.

"Saako ne itse tehdä mitään, vai onko niillä aina palvelijat ja vartijat mukana."

Äiti Mira Ketola sanoi seuranneensa kuningasperheen elämää lapsesta lähtien. Hän muisti vielä, kun kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia menivät naimisiin.

"Mietimme Ruotsiin matkustamista, kun kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel menivät naimisiin, mutta kaikki hotellit olivat niin täynnä, että reissu jäi tekemättä."

Perheen onnittelukirjaan kirjoitettuja terveisiä vastasyntyneelle prinsessalle ei tarvinnut miettiä pitkään: "Tervetuloa maailmaan pieni prinsessa."

Kuninkaallisen syntymän johdosta Ruotsin Helsingin-suurlähetystössä on esillä onnittelukirja, johon yleisö on tervetullut kirjoittamaan onnittelunsa ja terveisensä.

Onnittelukirja on esillä kolmen päivän ajan, torstaina 23., perjantaina 24. ja maanantaina 27. helmikuuta kello 9–12 ja 13.30–15.30. Ruotsin suurlähetystö sijaitsee osoitteessa Pohjoisesplanadi 7 B.

Flash toistinta ei löytynyt.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori