Kun rikostutkijalle annetaan sormenjälkiä uudelleen tutkittavaksi, hän ei ole niiden tunnistuksesta aina samaa mieltä edes itsensä kanssa. Yhdysvalloissa on jo alettu selvittää, kuinka laajasta ongelmasta väärissä sormenjälkitunnistuksissa on kyse.
Polvijärven Tanskasen sisaruksilla ikää yli 900 vuotta
Italialaissisarukset pääsivät Guinnesin ennätyskirjaan 818 ikävuodellaan. Suomalaisilla Tanskasen kahdellatoista sisaruksella ikää on yhteensä yli sata vuotta enemmän.
Viikko sitten maailmalle levisi uutinen maailman vanhimmasta sisarusparvesta: Guinnessin ennätystenkirjaan päässeistä yhdeksästä sardinialaisesta Melisin sisaruksesta, joiden yhteenlaskettu ikä yltää 818 vuoteen.
Suomesta löytyy kuitenkin vielä vanhempi sisarussarja: Tanskaset, 12 Polvijärveltä Pohjois-Karjalasta kotoisin olevaa sisarusta. Heidän yhteisikänsä on 928 vuotta.
Ennätystenkirjan kotisivuilla selviääkin, että Melisit ovat oikeasti vain "maailman vanhin yhdeksän sisaruksen sarja". Tämä jäi kuitenkin huomaamatta lukuisilta sanomalehdiltä, myös Helsingin Sanomilta. Niinpä sardinialaisia tituleerattiin "maailman vanhimmaksi sisarusparveksi".
HS yritti selvittää Guinnessin ennätystenkirjan toimituksesta Lontoosta, saavuttavatko Tanskaset maailmanennätyksen, jos kaikenkokoiset sisarusparvet huomioidaan. Asiasta tietävää ei kuitenkaan maanantaina tavoitettu.
Guinnessin kansainvälisen sivuston ennätyshaulla ei löydy sisaruksia, jotka päihittäisivät Tanskaset.
Voi hyvin olla, ettei niin suurta ja vanhaa elossa olevaa sisarussarjaa löydäkään. HS haastatteli Tanskasista kolmanneksi vanhinta, sukuhistoriikin kirjoittanutta Erkki Tanskasta, 83.
Hänelle ei ollut ennen uutista Melisin perheestä tullut koskaan mieleen, että oman sisarussarjan ikä voisi rikkoa edes Suomen ennätyksen.
"Ei omaa ikäänsä niin huomaa, mutta ehkä siinä täytyy olla jotain ihmeellistä, että me kaikki 12 olemme pysyneet elossa", eläkkeellä oleva rehtori pohtii kotonaan Mäntyharjulla.
Tanskasen lapsuudessa Polvijärvellä suurta sisarussarjaa ei kummasteltu. Perheen äiti Martta oli kymmenen lapsen perheestä, ja Eevert -isälläkin oli kuusi sisarusta.
"Leikki- ja pelikavereita oli aina omasta takaa", Tanskanen miettii ison perheen hyviä puolia.
Vanhempien arkea helpotti se, että heille ei syntynyt yhtään kaksosia tai kolmosia, vaan lasten syntymä jakautui tasaisesti reilun 21 vuoden ajanjaksolle. Niinpä nuorimmaisten syntymän aikoihin vanhimmat lapset asuivat jo opintojensa takia suurimman osan vuotta muualla.
Nyt Tanskasen sisarukset asuvat eri puolilla Suomea. Silti he vierailevat säännöllisesti toistensa luona ja vaihtavat kuulumisia puhelimitse.
Kuten arvata saattaa, 12 sisarukselle on siunaantunut iso joukko omia jälkeläisiä: yhteensä 41 lasta, 66 lastenlasta ja 12 lastenlastenlasta.
Sisarusjoukon yhteenlaskettu ikä kasvaa koko ajan sekin: joka kuukausi tulee vuosi lisää. Jos koko sarja pysyy hengissä ainakin vielä kuusi vuotta, tulee kokoon tuhat vuotta.
"Siitä on jo puhuttu sisarusten kesken, mutta onhan tuhannessa vuodessa vielä tavoittamista. Tietenkin toivon, että pääsemme siihen asti", Tanskanen sanoo.
Tiedätkö vielä Tanskasia iäkkäämmän sisarussarjan? Ota yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen hs.kotimaa@hs.fi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Yli 50 kuollut pyörremyrskyssä Oklahomassa
- The Doorsin kosketinsoittaja Ray Manzarek on kuollut
- Tukholman Husbyn lähiön levottomuuksissa jopa 100 osallista – jälleen autoja tulessa
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta

- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen

- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"

- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa

- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta

- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Presidentti Obama lupaa Oklahomalle valtion tuen
- Tukholman Husbyn lähiön levottomuuksissa jopa 100 osallista – jälleen autoja tulessa
- Pyörremyrskystä selviytynyt: "Hevosia ja tavaraa lensi ilmassa"
- Lapsia etsitään pyörremyrskyn tuhoamasta koulusta
- Yli 50 kuollut pyörremyrskyssä Oklahomassa
- The Doorsin kosketinsoittaja Ray Manzarek on kuollut
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Maailman kuvat: Sri Lankalaiset tytöt
- Ruotsissa puidaan maanantaiyön mellakan syitä ja syyllisiä
- Valmentaja José Mourinho jättää Real Madridin
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Laskuteline unohtui – pienkone kippasi Päijänteellä
- Vantaan bussinkuljettajien työnseisaus päättyy
- Heinolan kaupunginvaltuusto erotti kaupunginhallituksen
- Pientalon energiatodistuksille tulee kiire
- Taulutietokoneilla katsotaan enemmän lastenohjelmia kuin uutisia
- Soile Isokosken Ariadne-debyytti sai Britanniassa sekä kiitosta että moitteita
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Länsi-Suomessa autoillaan ahkerimmin Video
- Riippumatonta kyselylaitosta uhkaa sulkeminen Venäjällä
- Laskuteline unohtui – pienkone kippasi Päijänteellä
- Heinolan kaupunginvaltuusto erotti kaupunginhallituksen
- Taulutietokoneilla katsotaan enemmän lastenohjelmia kuin uutisia
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Tampere perui pääkirjastostaan homofobisen tilaisuuden
- Poliisihallitus antoi Putin-selvityksen sisäministeriölle
- Ikäihmisten kohtelu Suomessa rikkoo Euroopan sosiaalista peruskirjaa
- Ministeriö: Valtaosa huoltoriidoista ratkesi sovittelussa
- TTVK etsi luvattomia MM-kisastudioita
- Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta ilvesten ampumisesta
- Ilokaasun synnytyskäytössä isoja eroja
- Helsingin Sanomien lentoselvityksen kaikki tiedot
- Virhe ralliharjoituksissa johti kuolemaan Seinäjoella – autot törmäsivät nokikkain
- Yksi kuoli ulosajossa Kruunupyyssä
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Halosen Afrikan-lento maksoi liki puoli miljoonaa
- Kommentti: Valtio voisi hankkia oman koneen
- Sirkat sopivat aloittelevalle hyönteissyöjälle
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
Suosituimmat uutiset
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Yli 50 kuollut pyörremyrskyssä Oklahomassa
- The Doorsin kosketinsoittaja Ray Manzarek on kuollut
- Tukholman Husbyn lähiön levottomuuksissa jopa 100 osallista – jälleen autoja tulessa
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Ruotsissa puidaan maanantaiyön mellakan syitä ja syyllisiä
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Halosen Afrikan-lento maksoi liki puoli miljoonaa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Lääkäri: Nuoret naiset keräävät pulloja ostaakseen ehkäisyä
- Ylilääkäri: Angelina Jolien esimerkillä suuri merkitys naisille
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti