Itä-Lontoossa vuonna 1888 prostituoituja tappaneen ja silponeen Villtäjä-Jackin henkilöllisyys on yhä mysteeri, jonka jalanjäljille pääsee karmivalla kävelykierroksella Lontoossa.
Presidentti Halonen vaatii HS-haastattelussa arkirohkeutta rasismia vastaan
Presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Jyrki Katainen ovat hätkähtäneet yhteiskunnallista ilmapiiriä, joka ilmeni HS:n rasismiaiheisessa galluptutkimuksessa lauantaina.
Presidentti toivoo HS:n haastattelussa kansalaisilta ja puoluejohtajilta rasismin vastaisia toimia. "Ratkaisevaa on meidän oma arkikäytös ja arkirohkeus. Se on usein rasismin kohteena olevien ihmisten ensimmäinen tuki."
HS-gallupissa kaksi kolmasosaa kansasta kertoi näkevänsä rasismia Suomessa. Suomalaiset ilmaisivat epäluuloa toisia rotuja, uskontoja ja kulttuureita kohtaan. Yli kolmannes piti islamia uhkana länsimaisille arvoille ja demokratialle.
Halonen sanoo pelänneensä ennalta, että romanikerjäläisten paljon julkisuutta aiheuttanut tilanne alkaisi vaikuttaa suomalaisten suhtautumiseen kaikkiin romaneihin. Kyselyssä 37 prosenttia kertoi suhtautuvansa romaneihin kielteisesti.
Katainen suhtautuu tutkimuksen tuloksiin lähes suuttuneesti. "Mitä ihmettä me suomalaiset pelkäämme?"
Kyselyssä perussuomalaisten kannattajista yli neljännes tunnisti itsestään rasistisia piirteitä.
"Ihmiset jotka tunnistavat itsessään rasismia, ovat päätyneet äänestämään perussuomalaisia", Halonen sanoo.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini puolestaan mollaa HS-gallupia tarkoitushakuiseksi, eikä näe tuloksissa mitään uutisia tai huolenaiheita.
Hän ei halunnut vastata Helsingin Sanomien haastattelupyyntöön, vaan ilmoitti kommentoivansa asiaa "Ploki"-kirjoituksessaan.
Lisää aiheesta sunnuntain Helsingin Sanomissa
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Euroviisujen seuranta – kommentit yhä luettavissa
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään
- Katainen toivoo yhä työmarkkinajärjestöiltä palkkaratkaisua
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Tukholmassa jääkiekko voitti Euroviisut 3–0
- Putkirikot veivät veden sadoilta Vantaalla
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Mikael Granlund uskoo pronssin kiinnostavan
- Dortmundin Hummels ehkä pois Mestarien liigan finaalista
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- Viisukuume huipussaan finaaliin valmistautuvassa Malmössä
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Lätkä loppui, viisujännitys nousee
- Pitkämäki haluaa takaisin keihäskurkoksi
- Schalke piti kiinni Mestarien liigan paikastaan
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Virastorakennus kärsi mittavista vesivahingoista Rovaniemellä
- Bussinkuljettaja pahoinpideltiin kesken ajon Lahdessa
- Teini pelastautui tulipalosta – omakotitalo tuhoutui Imatralla
- Kolumni: Viranomaisen pitää noudattaa lakia
- Kolme loukkaantui kolarissa Raisiossa
- HS-analyysi: Toimihenkilönaisten kosiskelu on Sdp:n toivo
- Urheilusukeltajat löysivät Ilomantsissa hukkuneen ruumiin
- Miesten välinen seksi pysyy esteenä verenluovutukselle
- Moottoripyöräilijä kuoli kolarissa Tampereella
- Poliisi etsii puita ja aitoja tuhonneita huligaaneja Hyvinkäällä
- Rauhanturvaajaveteraaneille on luvassa enemmän tukea
- Liitovarjoilija pelastettiin puusta Rautavaaralla
- Kari Takanen aloittaa Merivoimien komentajana
- TS: Immenkalvon korjauksia tehdään Suomessa kymmeniä vuodessa
- Kun ei ole busseja, on autoja - Suomen automäärät verkkokartalla
- Vanhan asuntolan palo levitti savua Oulun keskustaan
- Poliisi ottaa äänirekisterin käyttöön koko maassa
- Lääkevirasto: Kuolemiin liitetyn e-pillerin riskit vähäisiä
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
Kotimaa
Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
Suosituimmat uutiset
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Ylilääkäri Hannu Lauerma: Vankiloissa on fiksua porukkaa
- Mikael Granlund uskoo pronssin kiinnostavan
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Kun ei ole busseja, on autoja - Suomen automäärät verkkokartalla
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset






