Puheloinen: Ei huippuvarustettua teknoarmeijaa Suomeen

 |   | 
 
STT–HS
Christian Westerback / HS
EU:n Battle Groupin sotilaat harjoittelemassa Utissa maaliskuussa.
EU:n Battle Groupin sotilaat harjoittelemassa Utissa maaliskuussa.

Suomeen ei pidä luoda huippuunsa varustettua pientä teknoarmeijaa, arvioi Puolustusvoimien komentaja Ari Puheloinen. Hänen mielestään Suomella ei ole sellaiseen varaa.

Puheloinen ei myöskään halua tehotonta massa-armeijaa. Komentajan mukaan armeijan tulee olla jotain näiden kahden ääripään välillä. 

Maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingissä puhunut Puheloinen sanoi, että neljän seuraavan vuoden aikana toteutettavat armeijan leikkausten vaikutukset ovat pitkäaikaisia, ja ne tarkoittavat riskinottoa sotilaallisessa maanpuolustuksessa.

Puheloinen korosti, että on valtiojohdon tehtävä päättää, millainen puolustuskyky ja millaiset puolustusvoimat Suomessa on. Esimerkiksi joukko-osaston lakkautus on lain mukaan puolustusministeriön eikä Puolustusvoimien päätös.

Hallitus sopi budjettiriihessä syyskuussa, että puolustukseen käytetään vuonna 2012 yhteensä noin 75 miljoonaa euroa vähemmän kuin tänä vuonna.

Vuoteen 2015 mennessä maanpuolustuksen menoja vähennetään 200 miljoonaa euroa nykytasoon verrattuna. Hallitus saattaa päättää leikkausten yksityiskohdista jo ennen vuodenvaihdetta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori