Puolustusvoimien lakkautuslistalla kuusi yksikköä, 1 200:aa uhkaa irtisanominen
Puolustusvoimien säästösuunnitelma tuo muutoksia useille paikkakunnille eri puolille Suomea. Kaikkiaan kuutta varuskuntaa tai joukko-osastoa esitetään lakkautettavaksi.
Varuskuntalakkautukset vähentävät noin 2 200 työpaikkaa.
Puolustusvoimien komentaja Ari Puheloisen mukaan se merkitsisi irtisanomisuhkaa noin 1 200 hengelle. Tuhat työpaikkaa voidaan korvata luonnollisen poistuman kautta tai muuten.
Lakkautettavaksi joutuvat vuoden 2013 lopussa Pohjois-Karjalan prikaati Kontiolahdella, Kotkan rannikkopataljoona ja Ilmavoimien teknillinen koulu.
Vuoden 2014 loppuun mennessä lakkautettavaksi esitetään Pioneerirykmenttiä Keuruulla, Hämeen rykmenttiä Lahdessa ja Lentosotakoulua Kauhavalla.
Lapin Ilmatorjuntarykmentti Rovaniemellä yhdistetään vuoden 2014 lopussa Sodankylän Jääkäriprikaatiin, Haminassa toimiva Reserviupserikoulu Maasotakouluun Lappeenrannassa, Riihimäellä toimiva Viestirykmentti Panssariprikaatiin Hattulassa, ja Niinisalon Tykistöprikaati yhdistetään Porin prikaatiin Säkylään.
Puolustusvoimat aikoo luopua myös osasta kiinteistöjään. Armeijasta lakkautetaan säästötoimien vuoksi myös nykyiset sotilasläänit.
Sodan ajan vahvuutta vähennetään nykyisestä 350 000:sta 230 000:een.
Yleinen asevelvollisuus säilyisi uudistuksessa, mutta varusmieskoulutusta lyhennetään 15 päivällä.
Koulutusta aiotaan kuitenkin samalla parantaa ja asepalveluksen relevanssia lisätä, lupaa puolustusministeri Stefan Wallin (r). Esimerkiksi varusmiesten aiempaa koulutusta tai työkokemusta aiotaan hyödyntää aiempaa paremmin varusmiespalveluksessa.
"Jatkossa kaikkiin koulutusjoukkueisiin on tulossa keskimäärin 2,5 kouluttajaa nykyisten 1,7 kouluttajan sijaan", Wallin lupaa.
Valtio lupaa useita keinoja vähennettävän henkilöstön uudelleen sijoittamiseksi ja auttamiseksi.
Hallituksen mukaan Puolustusvoimien jättämiä paikkakuntia voidaan nimetä äkillisen rakennemuutoksen alueiksi. Puolustusvoimat lopettaa toimintansa Kauhavalla, Kontiolahdella ja Kotkassa.
"Koko työkalupakki tulee olemaan käytössä" puolustusministeri Wallin lupaa.
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) vakuutti, ettei lakkautettavia varuskuntapaikkakuntia päätetty poliittisin perustein.
"Aluepoliittista huutokauppaa ei käyty", hän vakuutti.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok) korosti muutosten olevan välttämättömiä.
Myös Wallinin mukaan nykyinen kustannusrakenne on tullut tiensä päähän.
"Puolustusvoimien univormu kutistuu, mutta lihakset paljastuvat paremmin", puolustusministeri Wallin kuvasi uudistusta.
Uudistukset ovat osa puolustusvoimien jättisäästöjä, sillä neljän seuraavan vuoden aikana armeijan on leikattava menoistaan yhteensä 825 miljoonaa euroa.
Lakkautuslista on peräisin pääesikunnasta. Puolustusministeriö panee säästöt toimeksi, ja eduskunnan käsittelyyn tulevat kohdat, jotka vaativat lakien muuttamista
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
Talous
IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
Urheilu
Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
Kulttuuri
Päivän menotärppi: Wildlife Helsinki -festivaali Tavastialla ja Mbarissa
Luetuimmat juuri nyt
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Intian rikkain perhe avasi kohukotinsa ovet Vanity Fairille
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Naisautoilija törmäsi lapseen suojatiellä nyt Alavudella
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Paavin hovimestaria epäillään Vatikaanin tietovuodosta
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Latvala kiristi sekunnin päähän Loebistä
- Säästöjä puoltavat konservatiivit johtoon Kreikan mielipidetiedusteluissa
- Iranilla uraania viiteen ydinpommiin
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Britannia kaavailee rajoituksia maahanmuuttoon Kreikan takia
- Suomalaisuimarit napsivat neljä välieräpaikkaa EM-kilpailuissa
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Kaksi miestä Espoossa murhannut sai elinkautisen
- Presidentti Niinistö esitti Ylessä osanottonsa Hyvinkään tapahtumista
- Urpilainen lähetti surunvalittelut Hyvinkään uhrien omaisille
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Hyvinkään kirkossa suruhartaus illalla
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Silminnäkijät luulivat ammuskelua ensin raketeiksi
- Fifa jakaa 75 miljoonaa euroa loukkaantuneiden seuroille
- IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
- Kolumni: Koeta olla vähän kiltimpi
- Lionel Messin uskomaton kausi numeroina
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- New Jerseyn tulokas tuikkasi elämänsä tärkeimmän maalin
- Pep Guardiola sai läksiäislahjaksi vielä yhden pokaalin
- Ampumispaikan naapurissa asuva heräsi neljään laukauksen ääneen
- Kevitsan kaivoksen päästöt yli luparajan
- Ensimmäiset lääkkeitä määräävät hoitajat pian töihin
- Kaavailtu kuittipakko harmaan talouden kitkemiseksi on valvojaa vailla
- Valtio maksoi VR:n johtajalle eniten
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Kaksi miestä Espoossa murhannut sai elinkautisen
- Presidentti Niinistö esitti Ylessä osanottonsa Hyvinkään tapahtumista
- Urpilainen lähetti surunvalittelut Hyvinkään uhrien omaisille
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Hyvinkään kirkossa suruhartaus illalla
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Silminnäkijät luulivat ammuskelua ensin raketeiksi
- Kolumni: Koeta olla vähän kiltimpi
- Ampumispaikan naapurissa asuva heräsi neljään laukauksen ääneen
- Kevitsan kaivoksen päästöt yli luparajan
- Ensimmäiset lääkkeitä määräävät hoitajat pian töihin
- Yksi kuoli rivitalon tulipalossa Ruskolla
- Kaksi kuoli omakotitalon tulipalossa Kuopiossa
- Kolme loukkaantui henkilöauton ja kuorma-auton kolarissa Oulussa
- Oikaisut: Hyljesafarioppaan nimi on Bengt Granberg
- Ihmiskauppaepäily siivousfirmoissa siirtyy syyteharkintaan
- Jorma Uotiselle professorin arvonimi
- Naisautoilija törmäsi lapseen suojatiellä nyt Alavudella
- Tuomikapituli kuulee kirkkoherraa blogikirjoituksesta
- Vankeutta poliisin virkarikosvyyhteen liittyvästä huumejutusta
- Ilmastonmuutos lisää Tapani-myrskyn kaltaisia tuhoisia rajuilmoja
- Poliisi yhä ymmällään lapsiin törmääjän tutkimuksissa
- Betoniautot saartoivat rattijuopon pysäkille Ylöjärvellä
- Puolustusvoimien palvelukeskus menossa Kouvolaan tai Joensuuhun




