Puolustusvoimien säästöt suututtavat kunnissa
STTTieto lakkautettavista varuskunnista ja joukko-osastoista otettiin vakavana vastaan eri puolilla Suomea. Puolustusvoimien kaavailema 2 200 työpaikan vähennys heijastuu monen kunnan talouteen.
Pohjois-Karjalan prikaatin lakkauttaminen ensi vuoden lopussa merkitsee iskua Kontiolahdelle. Lähes 300 työpaikan menetys tietää kunnalle miljoonan euron verotulojen menetystä ja välillisesti enemmänkin.
Kunnanvaltuuston puheenjohtajan Mika Kuuselan (kesk.) mukaan kunnalla ei ole mahdollisuuksia hoitaa menetyksiä. Suurin osa irtisanottavista joutunee muuttamaan pois paikkakunnalta.
"Totinen paikka, mutta henkilöstön kanssa käydään kevään aikana kaikki mahdollisuudet uudelleensijoituksista, kouluttautumisesta ja joustavasta eläköitymisestä, kuten valtiotyönantajan kuuluukin", sanoo prikaatinkomentaja, eversti Jari Kytölä.
Jämsässä arvioidaan, että Ilmavoimien teknillisen koulun sulkeminen pyyhkii pois satoja työpaikkoja suoraan tai välillisesti.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Voitto Suosaaren (kesk.) mukaan paikka on kova kaupungille, josta on kadonnut myös satoja paperiteollisuuden työpaikkoja.
Suosaari arvelee lakkauttamisen haittaavan myös asevalmistaja Patrian toimintaa. Patria rakentaa ja huoltaa Hallin alueella Ilmavoimien kalustoa.
"Synergia Ilmavoimien ja Patrian välillä on ollut suurta. Koulun lakkauttaminen ei voi olla vaikuttamatta myös Patrian toimintaan."
Suosaaren mukaan kuntaliitoksella Kuoreveden kanssa pyrittiin tukemaan Patrian toimintaa, ja lisäksi Halliin on investoitu paljon rahaa.
Vuonna 2014 lopetettavaksi esitetyn Keuruun pioneerirykmentin henkilöstö ei usko, että varuskunnan lakkauttaminen toisi lopulta paljoakaan säästöjä. Jos toimintaa siirretään Lappeenrantaan, sikäläiseen varuskuntaan pitää rakentaa uusia tiloja.
Upseerien ja muun henkilöstön mukaan armeijan rakenneuudistuksen aikataulu on liian tiukka. Toisaalta toivotaan, että lopulliset päätökset suuntaan tai toiseen tehtäisiin ripeästi eikä epätietoisuutta jatkuisi kovin kauan.
Keuruulla pidetyssä tiedotustilaisuudessa ei vielä esitetty arvioita siitä, miten moni on vaarassa menettää työpaikkansa ja miten monta henkilöä voidaan siirtää Puolustusvoimien muihin yksikköihin.
Kauhavalla esitys lentosotakoulun lakkauttamisesta tuli yllätyksenä. Aamulla kerrottu tieto tuli henkilöstölle kuin iso pommi, kertoo koulun johtaja, eversti Jukka Ahlberg.
Kauhavan suurimpiin työllistäjiin kuuluva Lentosotakoulu antaa työtä yli 300 ihmiselle. Yt-neuvottelut alkanevat lähipäivinä. Kauhavalla ja Jämsän Hallissa lopetettavia toimintoja aiotaan keskittää Jyväskylän Tikkakoskelle.
Kauhavalla yli 80 vuotta toimineessa Lentosotakoulussa koulutetaan noin henkilöä 230 vuodessa. Hawk-koulutus on kokonaan keskitetty Kauhavalle. Lentosotakoulun koneet eivät lennä keskiviikkona aurinkoisesta säästä huolimatta.
Hämeen rykmentin lopetus yllätti pahemmin kaupungin kuin Puolustusvoimien henkilöstön, joka otti tiedon vastaan sotilaallisen tyynesti.
Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta uhosi Lahden taistelevan varuskunnastaan, kun opistoupseerien luottamusmies Markku Jokimies jo luonnehti ratkaisua helpotukseksi pitkän epävarmuuden jälkeen.
Jokimies luottaa Puolustusvoimien tukipaketin auttavan useimpia. Opistoupseereista osa jää eläkkeelle, ja moni pystyy kulkemaan kotoa muihin varuskuntiin. Siviilihenkilöstön luottamusmies Hannu Kukkonen epäilee naisvoittoisen joukon työllistymismahdollisuuksia, koska Lahdessa on hyvin vähän valtion työpaikkoja.
Kaupunginjohtaja Myllyvirta laskee Hennalan sulkemisen heijastuvan ainakin tuhanteen työpaikkaan; yli 400 työntekijän lisäksi pariin sataan alihankkijaan sekä perheenjäseniin.
Myllyvirta epäilee todellisia säästöjä ja paheksuu valtion työpaikkojen entistäkin epätasaisempaa jakoa.
Lahti aikoo neuvotella Hennalan tulevaisuudesta valtion kanssa, sijaitseehan 85 hehtaarin alue vain parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
Talous
IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
Urheilu
Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
Kulttuuri
Päivän menotärppi: Wildlife Helsinki -festivaali Tavastialla ja Mbarissa
Luetuimmat juuri nyt
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Intian rikkain perhe avasi kohukotinsa ovet Vanity Fairille
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Naisautoilija törmäsi lapseen suojatiellä nyt Alavudella
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Paavin hovimestaria epäillään Vatikaanin tietovuodosta
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Latvala kiristi sekunnin päähän Loebistä
- Säästöjä puoltavat konservatiivit johtoon Kreikan mielipidetiedusteluissa
- Iranilla uraania viiteen ydinpommiin
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Britannia kaavailee rajoituksia maahanmuuttoon Kreikan takia
- Suomalaisuimarit napsivat neljä välieräpaikkaa EM-kilpailuissa
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Kaksi miestä Espoossa murhannut sai elinkautisen
- Presidentti Niinistö esitti Ylessä osanottonsa Hyvinkään tapahtumista
- Urpilainen lähetti surunvalittelut Hyvinkään uhrien omaisille
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Hyvinkään kirkossa suruhartaus illalla
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Silminnäkijät luulivat ammuskelua ensin raketeiksi
- Fifa jakaa 75 miljoonaa euroa loukkaantuneiden seuroille
- IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
- Kolumni: Koeta olla vähän kiltimpi
- Lionel Messin uskomaton kausi numeroina
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- New Jerseyn tulokas tuikkasi elämänsä tärkeimmän maalin
- Pep Guardiola sai läksiäislahjaksi vielä yhden pokaalin
- Ampumispaikan naapurissa asuva heräsi neljään laukauksen ääneen
- Kevitsan kaivoksen päästöt yli luparajan
- Ensimmäiset lääkkeitä määräävät hoitajat pian töihin
- Kaavailtu kuittipakko harmaan talouden kitkemiseksi on valvojaa vailla
- Valtio maksoi VR:n johtajalle eniten
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Kaksi miestä Espoossa murhannut sai elinkautisen
- Presidentti Niinistö esitti Ylessä osanottonsa Hyvinkään tapahtumista
- Urpilainen lähetti surunvalittelut Hyvinkään uhrien omaisille
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Hyvinkään kirkossa suruhartaus illalla
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Silminnäkijät luulivat ammuskelua ensin raketeiksi
- Kolumni: Koeta olla vähän kiltimpi
- Ampumispaikan naapurissa asuva heräsi neljään laukauksen ääneen
- Kevitsan kaivoksen päästöt yli luparajan
- Ensimmäiset lääkkeitä määräävät hoitajat pian töihin
- Yksi kuoli rivitalon tulipalossa Ruskolla
- Kaksi kuoli omakotitalon tulipalossa Kuopiossa
- Kolme loukkaantui henkilöauton ja kuorma-auton kolarissa Oulussa
- Oikaisut: Hyljesafarioppaan nimi on Bengt Granberg
- Ihmiskauppaepäily siivousfirmoissa siirtyy syyteharkintaan
- Jorma Uotiselle professorin arvonimi
- Naisautoilija törmäsi lapseen suojatiellä nyt Alavudella
- Tuomikapituli kuulee kirkkoherraa blogikirjoituksesta
- Vankeutta poliisin virkarikosvyyhteen liittyvästä huumejutusta
- Ilmastonmuutos lisää Tapani-myrskyn kaltaisia tuhoisia rajuilmoja
- Poliisi yhä ymmällään lapsiin törmääjän tutkimuksissa
- Betoniautot saartoivat rattijuopon pysäkille Ylöjärvellä
- Puolustusvoimien palvelukeskus menossa Kouvolaan tai Joensuuhun




