Putkirikko loi pienen järven Sörnäisten rantatielle – katso video

 |   |   | 
 
STT
Mikko Penttinen
Putkirikko Sörnäisten rantatiellä jäädytti kadun parinsadan metrin matkalta. Kuva on lukijan ottama.
Putkirikko Sörnäisten rantatiellä jäädytti kadun parinsadan metrin matkalta. Kuva on lukijan ottama.

Helsingissä Sörnäisten rantatie katkaistiin vesivuodon takia liikenteeltä noin kolmen tunnin ajaksi lauantain vastaisena yönä. Kadunalaisesta putkesta koskena ryöpynnyt vesi havaittiin ennen puoltayötä.

Tiellä oli yöllä pahimmillaan kymmenisen senttiä vettä, joka pääsi paikoin jäätymään. Jäätä jyrsittiin ja tietä hiekoitettiin ennen kuin se avattiin uudestaan liikenteelle.

Helsingin seudun ympäristöpalveluiden päivystävä putkimestari Markku Ala-Kihniä kertoi iltapäivällä, että putken korjaustyö oli valmistumassa lähitunteina. Aamuyön jälkeen vielä yksi ajokaista oli ollut suljettuna työmaan kohdalta.

Ala-Kihniä sanoi valurautaputken haljenneen peräti neljän metrin pituudelta. Hän arveli, että syynä on raskaan liikenteen tuoma rasitus eikä lämmennyt sää.

Vaurioitunut putki oli vuodelta 1958 ja halkaisijaltaan 30 senttiä.

Korjattu palomestari putkimestariksi.

Flash toistinta ei löytynyt.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori