Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Raju ukkoskuuro toi tulvan Espoon kaduille

 |   |   | 
 
STT–HS
Wilma Lundström
Vettä kertyi runsaasti Kilon aseman sillan alle.
Vettä kertyi runsaasti Kilon aseman sillan alle.

Sunnuntaina alkuillasta Espoon alueelle osunut kova sadekuuro sai kaupungin kadut tulvimaan. Myös joidenkin rautatieasemien alikulkutunnelit olivat veden vallassa.

Sadetta tuli tutkasadekertymän perusteella noin 20 millimetriä reilun tunnin aikana.

Tarkkoja lukuja ei ole saatavilla, koska alueella ei ole havaintoasemaa, kertoi päivystävä meteorologi Jari Tuovinen Ilmatieteen laitokselta.

Sade keskittyi Keilaniemestä länteen viiden kilometrin alueelle.

Lähistöllä oleva matalapaineen keskus piti kuurot hengissä pitkään. Tuovisen mukaan kuurot satavat useimmiten alas nopeammin, mutta tilanne ei ollut harvinainen.

Pelastuslaitokselle kertyi vedenpumppaustehtäviä toistakymmentä. Vesi tulvi kaduilla ja kasteli asuntojen kellareita. Myös kattoja vuoti.

Honka-Jaro-jalkapallo-ottelu keskeytettiin ukkosmyräkän vuoksi lähes puoleksi tunniksi toisella jaksolla.

Yhtä rankkoja sateita ennustetaan maanantaille Pirkanmaan, Varsinais-Suomen, Hämeen ja osin Keski-Suomen alueelle. Päivällä 3–5 tunnin aikana on tulossa useita kuuroja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

20.5.2013