Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Raportti: Esiopetuksen ryhmäkoossa suuret vaihtelut

 |   | 
 
Sari Gustafsson / Lehtikuva
Raportti moittii esiopetusta liian opettajajohtoiseksi ja teoreettiseksi.
Raportti moittii esiopetusta liian opettajajohtoiseksi ja teoreettiseksi.

Suuret ryhmäkoot, pätevien sijaisten heikko saanti ja oppilashuollon puutteet heikentävät esiopetuksen laatua, ilmenee tuoreesta arvioinnista. Ryhmien koko vaihtelee alle viidestä lapsesta yli 30 lapseen. Noin puolet ryhmistä on 10–20 lapsen ryhmiä. Liki 40 prosentissa lapsia on enemmän.

Esiopettajien mielestä suuret ryhmät ovat jopa tärkein laatua heikentävä syy. Huolta tuovat myös levottomat ja erityistukea tarvitsevat lapset.

Koulutuksen arviointineuvoston raportin mukaan lähes kaikki kuusivuotiaat osallistuvat jo esiopetukseen, osallistumisprosentti on noin 96.

Opetuksen laatu on perin kirjavaa, joskin keskimäärin melko hyvää. Esimerkiksi opettajat ovat pitkälti muodollisesti kelpoisia työhönsä.

Tyytyväisimpiä esiopetuksen laatuun ovat lasten vanhemmat, kun taas päiväkotien johtajat ja peruskoulun rehtorit ovat kriittisimpiä.

Päivähoidossa annettava esiopetus on arvioinnin mukaan hieman laadukkaampaa kuin kouluissa annettava.

Noin kaksi kolmasosaa opetuksesta toteutuu päiväkotien ja noin kolmannes koulujen yhteydessä.

Kaikkiaan opetusta moititaan arvioinnissa liian opettajajohtoiseksi ja teoreettiseksi. Monissa paikoissa opetus on liian oppikirjapainotteista.

Myös tilojen ahtaus ja joustamattomuus sekä liikuntatilojen puute haittaavat.

"Selvin yksittäinen heikkous on tietotekniikan puute", sanoo arviointiryhmän varapuheenjohtaja, rehtori Hanna Sarakorpi.

Myöskään oppilashuoltoa ei vielä mielletä osaksi esiopetusta.

Arviointiryhmä ehdottaa, että esiopetuksen laadun ohjausta pitäisi selkeyttää ja laatia sille laatukriteerit. Myös esiopetuksen hallinnollinen asema kaipaisi selkeytystä.

Paikallisesti pitäisi pitää huolta, että lapsen oppimispolku varhaiskasvatuksesta alkuopetukseen on sujuva.

Arviointi tehtiin 2010–2011. Tietoa kerättiin valtakunnallisella kyselyllä ja haastatteluin. Vastaajia olivat johtajien ja rehtoreiden lisäksi kuntien viranhaltijat, lautakuntien puheenjohtajat, esiopetuksen opettajat ja lasten vanhemmat.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi


Uutiset

24.5.2013