Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Rintojen kohdalta topattu lasten uima-asu närkästyttää

"On härskiä, että pikkutytöistä pyritään tekemään aikuisempia kuin he ovat", helsinkiläinen äiti sanoo.

 |   | 
 
Penni Osipow
Ohuesti topattua uima-asua on myynnissä myös 8–9-vuotialle lapsille sopivassa koossa.
Ohuesti topattua uima-asua on myynnissä myös 8–9-vuotialle lapsille sopivassa koossa.

Helsinkiläinen 9-vuotiaan tytön äiti Penni Osipow järkyttyi, kun hän kävi viime viikolla Stockmannin tavaratalossa katsomassa lasten uima-asuja.

Hän löysi tyttöjen uima-asun, jonka yläosa on rintojen kohdalta topattu. Vaatteen pienimmät koot olivat 128–134-senttisille lapsille, jotka ovat Suomessa yleensä 8–9-vuotiaita.

"On härskiä, että pikkutytöistä pyritään tekemään aikuisempia kuin he ovat. Tällainen vaate antaa väärän viestin lapsille. On omituista, että Suomessa myydään tällaisia", Osipow sanoo.

Osipow kertoo laittaneensa asusta kuvan Facebookiin ja saaneensa muiltakin närkästyneitä kommentteja. Hän on myös antanut kaupalle palautetta.

Uima-asun valmistajan Espritin Suomen-toiminnoista vastaava Piia Rossi sanoo ymmärtävänsä äidin reaktion.

"Meidän tarkoituksemme ei ole missään tapauksessa tehdä lapsista aikuisia", Rossi sanoo.

"Kyseessä on kuitenkin globaali, teineille suunnattu mallisto, eikä sitä voida muunnella maasta toiseen. Samoja vaatteita myydään esimerkiksi Kiinassa, jossa 128-senttiset lapset ovat vanhempia kuin Suomessa."

Rossi korostaa, että kyseisen uima-asun toppaus on hyvin ohut, eikä saa rintoja näyttämään suuremmilta. Sen voi halutessaan ottaa pois. Samaa asua on myynnissä myös ilman toppausta.

"Joissakin teinimalliston uima-asuissa on ohut toppaus siksi, että murrosikäiset tytöt haluavat usein suojata kehittyvää povea. Tämä on hyvin herkkä asia monille tytöille."

Stockmannin viestintäpäällikön Nora Malinin mukaan on vaikea vetää tarkkaa ikärajaa, milloin lapsi siirtyy pienten lasten vaatteista koululaismallistoon.

"Kyseessä on kouluikäisten vaate, jonka koot alkavat 128 sentistä ja ulottuvat 170 senttiin. Me ostamme jokaisesta mallistosta kaikki koot."

Väestöliiton asiantuntijalääkärin Raisa Cacciatoren mielestä toppaus uima-asun yläosassa ennen murrosikää korostaa aikuisuutta.

"Topattu yläosa vie lapsen ajatukset siihen, että hänellä pitäisi olla jo rinnat, vaikkei olekaan."

Cacciatore korostaa, että aikuisten pitäisi suojella lapsia kaikilta ulkonäköpaineilta.

"Alakouluikäisillä on oikeus keskittyä miettimään, pysyykö hiekkalinna kasassa, leikkiä ja iloita lapsuudesta. Lapsella on oikeus tuntea, että hän kelpaa juuri sellaisena kuin on."

Cacciatoren mielestä vaateteollisuudessa on huolestuttava trendi, joka tekee lapsista aikuisempia.

Hänen mielestään vaatteen myyjällä eli tässä tapauksessa Stockmannilla on vastuu siitä, mitä lapsille tarjotaan. "Totta kai pienimmät koot voi jättää ostamatta. Viime kädessä rajan vetävät vanhemmat."

Lapsiasiainvaltuutettu Maria Kaisa Aula sanoo, että tässä on myös kyse globalisaation lieveilmiöstä.

"Jos mallistot räätälöitäisiin eri markkinoille, tällaisia asuja tuskin nähtäisiin pienimmissä kokoluokissa Suomessa", hän sanoo.

"Kuluttajan kannattaa antaa kaupalle palautetta, jos kokee tuotteet lapsen kehitykselle ongelmallisiksi", Aula sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi


Uutiset

23.5.2013