Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Sillan siirto katkaisi metroliikenteen

 |   |   | 
 
STT
Heikki Pölönen / HS
Kalasataman uusi metrosilta siirretään pilarien päälle lauantaina.
Kalasataman uusi metrosilta siirretään pilarien päälle lauantaina.

Helsingin Kalasatamassa käynnistyi lauantaina Suomen suurin sillansiirto-operaatio, kun muualla rakennettu metrosilta siirretään pilarien päälle. Operaatio katkaisee Helsingin läntisen metroliikenteen yhdeksän päivän ajaksi.

Aiemmin metroraiteet ovat kulkeneet Kalasataman kohdalla kallion päällä, mutta sillansiirtotöiden yhteydessä kallio louhitaan pois uusien pysäköinti- ja liiketilojen tieltä. Kaksi vuorokautta kestävien louhintatöiden aikana työmaalta lähtee louhelastissa oleva rekka minuutin välein.

Siirrettävä silta on 130 metriä pitkä ja painaa ilman rakenteita noin 2 600 tonnia. Aiemmin näin suurta siltaa ei ole Suomessa siirretty.

Myöhemmin metroraide myös katetaan Kalasataman keskuksen kohdalta.

Helsingin julkisessa liikenteessä on korvaavia järjestelyjä sillansiirtotöiden ajan. Lisäinfoa järjestelyistä löytyy HSL:n verkkosivuilta.

Sillan siirtotöitä voi seurata web-kameran välityksellä Kalastaman keskuksen verkkosivuilla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi


Uutiset

23.5.2013