Kun taantuma painaa lähes alaa kuin alaa, peliteollisuuden käyrät osoittavat tanakasti ylöspäin. Vielä tänä vuonna sen liikevaihdon odotetaan kasvavan peräti 800 miljoonaan euroon.
Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) pitää Hyvinkään ampumistapausta hyvin järkyttävänä. Hän esittää osanottonsa uhrien omaisille.
"Se oli monella tapaa järkyttävää: ammuttiin väkijoukkoon, uhrit olivat nuoria ja poliisi loukkaantui vakavasti. Henkilökohtaisesti järkyttävyyttä lisää se, että uhrien joukossa on lasteni tuttavia. Se tapahtui naapurikunnassa", sanoo Päivi Räsänen, joka asuu Riihimäellä.
Hän kertoo käyneensä tuoreeltaan tapahtumia läpi omien lastensakin kanssa.
"Siellä oli paikalla paljon nuoria ihmisiä. Ampumistapaus järkytti suuren ihmisjoukon perusturvallisuutta – myös heidän, jotka eivät joutuneet uhreiksi. Joudumme käymään näitä asioita varmasti vielä monella tavalla läpi Suomessa", hän sanoo.
Ministerin mukaan on vielä liian aikaista arvioida, antaako Hyvinkään tapaus aihetta uudistaa viranomaisten toimintatapoja tai lainsäädäntöä.
"Tässä nousee kuitenkin esiin kysymys aseiden säilytyksestä, jos henkilö on saanut haltuunsa aseita, vaikka hänellä ei ole aselupaa", Räsänen toteaa.
Hänen mukaansa aseiden säilytyskysymystä käsitellään ampuma-aselain toisen vaiheen uudistamishankkeessa, joka käynnistyi tänä keväänä. Räsäsen mukaan hankeryhmä arvioi, miten ampuma-aseiden säilytysturvallisuutta voitaisiin parantaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Kadonnut kaupunki löydettiin "viidakon sisään näkevän" laitteen avulla
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- NSA-vuotaja: He saavat kaiken, minkä haluavat
- Vanhat kännykät paljastavat laittomat metsähakkuut
- Rask vei Bostonin ottelusarjan johtoon
- Yle: Työn vaihdantaan perustuvat aikapankit halutaan verotettaviksi
- HS-gallup: Kriisimaiden tukeminen ei miellytä suomalaisia
- Vakoilu löi särön saksalaisten Obama-huumaan
- Ex-kosmonautti paljasti totuuden Juri Gagarinin kuolemasta

- Poliisit tekevät sopimattomia ja kiellettyjä sivutöitä
- Wahlroos: Tärkeimmästä asiasta vaiettiin Kultarannassa
- Lana Del Rey tarjosi yliannoksen Amerikan nostalgiaa

- Ennätysmäärä rattijuoppoja kärähti Helsingissä – "Masentavaa"
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Uusi tulkinta Suomesta – katso, asutko maalla vai kaupungissa
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio

- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina

- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Taka-Töölön tukiasunnoista eripuraa
- Kolumni: Urkinta aina mielessä
- Suomalaispurjehtijat joutuivat merihätään Atlantilla
- Suomen elintarviketeollisuus kantelee EU:lle valmisteveroista Video
- Jopa 200 000 brasilialaista osallistui suurmielenosoituksiin
- Vakoilu löi särön saksalaisten Obama-huumaan
- Rask vei Bostonin ottelusarjan johtoon
- HS-gallup: Kriisimaiden tukeminen ei miellytä suomalaisia
- Aamulehti: Tupakkalain muutos voisi lopettaa parveketupakoinnin
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Suurmielenosoitukset alkoivat Brasiliassa
- Syyria kiristi suurvaltajohtajien välit
- Kreikan yleisradio sai lisäaikaa uuden yhtiön perustamiseen asti
- Vantaan tuki Kansallisoopperalle pienenee
- Vantaa sitoutuu potilastietojärjestelmä Apottiin
- Vantaan säästöohjelmalle sateli kritiikkiä valtuustossa
- Pyssyleikki lapsen kanssa johti poliisioperaatioon Helsingissä
- Jalkapallotuomarin surmasta vankilatuomiot
- NSA-vuotaja: He saavat kaiken, minkä haluavat
- Muusikot syytteeseen Tunisiassa
- Suomalaispurjehtijat joutuivat merihätään Atlantilla
- Aamulehti: Tupakkalain muutos voisi lopettaa parveketupakoinnin
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Maahanmuuttajat työllistyvät yrittäjinä
- Suomi ja Puola selvittämään yhdessä Gdanskin päästöä
- Poliisi: Miestä ammuttiin ilmapistoolilla Ylöjärvellä
- Valepoliisit huijasivat turisteja Oulussa
- Ylöjärveläistä opettajaa syytetään 23 lapsen hyväksikäytöstä
- Suomalaispoliisi selviää vähäisellä aseen käytöllä
- Yksi kuoli ja kaksi loukkaantui nokkakolarissa Punkalaitumella
- Netti-tv:n suosio kasvaa, mutta sisältö ei miellytä
- Kuollut mies pihalla Tampereella – putosi parvekkeelta
- Laajan paritusjutun oikeudenkäynti lykkääntyy jälleen
- Tutkija kritisoi: Maabrändityö jäi kesken
- Suomessa kehitellään uudenlaista bioautoa
- Helteiden loppuminen vauhditti valmismatkojen kysyntää
- Karjalainen: Elinkautisvankeja enemmän kuin koskaan
- Poliisit tekevät sopimattomia ja kiellettyjä sivutöitä
- Kunnilla yli 500 lakisääteistä tehtävää ja yli tuhat velvoitetta
- Solariumeista osaa ei tarkasteta
Suosituimmat uutiset
- Kadonnut kaupunki löydettiin "viidakon sisään näkevän" laitteen avulla
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- NSA-vuotaja: He saavat kaiken, minkä haluavat
- Vanhat kännykät paljastavat laittomat metsähakkuut
- Rask vei Bostonin ottelusarjan johtoon
- Yle: Työn vaihdantaan perustuvat aikapankit halutaan verotettaviksi
- HS-gallup: Kriisimaiden tukeminen ei miellytä suomalaisia
- Vakoilu löi särön saksalaisten Obama-huumaan
- Pyssyleikki lapsen kanssa johti poliisioperaatioon Helsingissä
- Syyria kiristi suurvaltajohtajien välit
- Ex-kosmonautti paljasti totuuden Juri Gagarinin kuolemasta
- Kadonnut kaupunki löydettiin "viidakon sisään näkevän" laitteen avulla
- Vanhat kännykät paljastavat laittomat metsähakkuut
- Poliisit tekevät sopimattomia ja kiellettyjä sivutöitä
- Wahlroos: Tärkeimmästä asiasta vaiettiin Kultarannassa
- Lana Del Rey tarjosi yliannoksen Amerikan nostalgiaa
- NSA-vuotaja: He saavat kaiken, minkä haluavat
- Ennätysmäärä rattijuoppoja kärähti Helsingissä – "Masentavaa"
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Pelivienti on koko Suomen toivo
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Uusi tulkinta Suomesta – katso, asutko maalla vai kaupungissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Tavaratalo joutui noloon tilanteeseen – teepannu näyttää Hitleriltä