Siuntiolaiset sanoivat ei Lohjan suurliitokselle
Lohjan seudun suurliitos saa rukkaset siuntiolaisilta. Sen sijaan enemmistö nummipusulalaista haluaisi liittyä Lohjaan.
Tämä käy ilmi Lohjan naapurikunnissa sunnuntaina järjestetystä neuvoa antavasta kansanäänestyksestä.
Siuntiolaisista 64 prosenttia vastusti liitosta, ja Nummi-Pusulassa vastahankaan oli vajaat 43 prosenttia äänioikeutetuista.
Näiden kolmen kunnan olisi määrä liittyä yhteen vuoden 2013 alussa. Mukaan tulee myös Karjalohja, joka on jo aiemmin päättänyt liitoksesta.
Äänestystulos kuitenkin enteilee sitä, että Siuntio jatkaa toistaiseksi itsenäisenä. Lohja sekä Nummi-Pusula aloittanevat puolestaan kahdenkeskiset neuvottelut.
Asia ratkeaa kuntien valtuustoissa marraskuussa, joissa tämän illan neuvoa-antava tulos otetaan vakavasti.
Siuntion kirkonkylän äänestyspaikalla tuli sunnuntaina iltapäivällä vastaan vain liitoksen vastustajia.
"En ikinä asioi Lohjalla, joten tuntuu vieraalta liittyä siihen. Kirkkonummi tai Espoo olisi luontaisempi suunta", sanoi Sami Haanpää.
Etenkin Siuntion ruotsinkielinen vähemmistö tekisi mieluummin yhteistyötä toisten rannikkokuntien kanssa.
Koko seudun kuntakuvio saattaa kuitenkin mennä uusiksi, kun hallitus esittelee uuden kuntakartan lähiaikoina. Uudenmaan kuntien määrää aiotaan karsia kahdeksaan.
"On selvää, että läntiselle Uudellemaalle muodostuu vielä tätäkin [kuntaliitosta] laajempi kuntarakenne", sanoi Lohjan valtuuston puheenjohtaja Pekka Räsänen (sd.)
Pääkaupunkiseudun ruuhkia siuntiolaiselle maaseudulle karannut perhe kuitenkin empii kuntien paketointia yhteen.
"Juuri muutimme tänne, ja nyt palvelut saattavat hävitä. Kuitenkin nipistetään etäpisteitä ja kirjastot häviävät", sanoi liitokselle ei-äänen antanut perheenisä Thomas Lindgren Siuntion kirkonkylällä.
Sunnuntain äänestyksen äänestysprosentti oli Siuntiossa 67 ja Nummi-Pusulassa 54.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
Talous
IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
Urheilu
Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
Kulttuuri
Päivän menotärppi: Wildlife Helsinki -festivaali Tavastialla ja Mbarissa
Luetuimmat juuri nyt
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Intian rikkain perhe avasi kohukotinsa ovet Vanity Fairille
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Naisautoilija törmäsi lapseen suojatiellä nyt Alavudella
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Paavin hovimestaria epäillään Vatikaanin tietovuodosta
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Latvala kiristi sekunnin päähän Loebistä
- Säästöjä puoltavat konservatiivit johtoon Kreikan mielipidetiedusteluissa
- Iranilla uraania viiteen ydinpommiin
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Britannia kaavailee rajoituksia maahanmuuttoon Kreikan takia
- Suomalaisuimarit napsivat neljä välieräpaikkaa EM-kilpailuissa
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Kaksi miestä Espoossa murhannut sai elinkautisen
- Presidentti Niinistö esitti Ylessä osanottonsa Hyvinkään tapahtumista
- Urpilainen lähetti surunvalittelut Hyvinkään uhrien omaisille
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Hyvinkään kirkossa suruhartaus illalla
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Silminnäkijät luulivat ammuskelua ensin raketeiksi
- Fifa jakaa 75 miljoonaa euroa loukkaantuneiden seuroille
- IMF-johtaja: Kreikkalaisten turha odottaa sääliä
- Kolumni: Koeta olla vähän kiltimpi
- Lionel Messin uskomaton kausi numeroina
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- New Jerseyn tulokas tuikkasi elämänsä tärkeimmän maalin
- Pep Guardiola sai läksiäislahjaksi vielä yhden pokaalin
- Ampumispaikan naapurissa asuva heräsi neljään laukauksen ääneen
- Kevitsan kaivoksen päästöt yli luparajan
- Ensimmäiset lääkkeitä määräävät hoitajat pian töihin
- Kaavailtu kuittipakko harmaan talouden kitkemiseksi on valvojaa vailla
- Valtio maksoi VR:n johtajalle eniten
- Hyvinkään ampujan uhrit ammattikoulu Hyrian opiskelijoita
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Sisäministeri Räsäsen lasten tuttavia joutui ammuskelun uhreiksi
- Yle: Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa
- Kaksi miestä Espoossa murhannut sai elinkautisen
- Presidentti Niinistö esitti Ylessä osanottonsa Hyvinkään tapahtumista
- Urpilainen lähetti surunvalittelut Hyvinkään uhrien omaisille
- Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin ulkomailla
- Hyvinkään kirkossa suruhartaus illalla
- Hyvinkään ampumatapauksen uhrit nuoria miehiä ja naisia
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Silminnäkijät luulivat ammuskelua ensin raketeiksi
- Kolumni: Koeta olla vähän kiltimpi
- Ampumispaikan naapurissa asuva heräsi neljään laukauksen ääneen
- Kevitsan kaivoksen päästöt yli luparajan
- Ensimmäiset lääkkeitä määräävät hoitajat pian töihin
- Yksi kuoli rivitalon tulipalossa Ruskolla
- Kaksi kuoli omakotitalon tulipalossa Kuopiossa
- Kolme loukkaantui henkilöauton ja kuorma-auton kolarissa Oulussa
- Oikaisut: Hyljesafarioppaan nimi on Bengt Granberg
- Ihmiskauppaepäily siivousfirmoissa siirtyy syyteharkintaan
- Jorma Uotiselle professorin arvonimi
- Naisautoilija törmäsi lapseen suojatiellä nyt Alavudella
- Tuomikapituli kuulee kirkkoherraa blogikirjoituksesta
- Vankeutta poliisin virkarikosvyyhteen liittyvästä huumejutusta
- Ilmastonmuutos lisää Tapani-myrskyn kaltaisia tuhoisia rajuilmoja
- Poliisi yhä ymmällään lapsiin törmääjän tutkimuksissa
- Betoniautot saartoivat rattijuopon pysäkille Ylöjärvellä
- Puolustusvoimien palvelukeskus menossa Kouvolaan tai Joensuuhun




