Oletko maksanut seksistä, käyttänyt kannabista tai muita huumeita tai näyttänyt liikenteessä toiselle kuskille keskisormea? Ota osaa pieneen moraalikyselyyn.
Sukevan vankikarkurista vain pari vihjettä
STTRovaniemi. Poliisi on saanut vain kaksi vihjettä elinkautisvanki Pekka Luukkosesta, joka karkasi Sukevan vankilasta Sonkajärveltä lauantain vastaisena yönä. Vinkkaajat uskovat nähneensä karkurin junassa matkalla Sukevalta Iisalmeen ja Iisalmen linja-autoasemalla.
Pohjois-Savon poliisin päällystöpäivystäjä Harri Pöysti kertoo, että vihjeiden perään ei lähdetty, koska ne tulivat pitkällä viiveellä.
"Tuskin hän Iisalmeen olusille jäi."
Pöystin mukaan vankilapako tapahtui lauantaina yökahdelta. Poliisi sai kuitenkin tiedon paosta vasta puoli yhdeksältä aamulla. Koirapartio tutki vankilan ympäristöä, mutta seurattavat jäljet päättyivät läheiselle tielle.
Sunnuntailta vihjeitä ei ole tullut. Poliisi uskookin Luukkosen piilottelevan ja suuntaavan kotiseudulleen Kuusamoon.
Pekka Luukkonen on tuomittu elinkautiseen, koska hän murhasi entisen anoppinsa Kuusamossa vuonna 2010. Hän istui aluksi Oulun vankilassa, kunnes karkasi sieltä viime kesänä. Pakoreissu kesti kaksi viikkoa.
Poliisin mukaan sivullisilla ei ole Luukkosen vuoksi erityistä syytä pelkoon, mutta häntä ei kannata lähestyä tai seurailla omatoimisesti.
"Mies ei kiihtymystilassa pysty oikein hallitsemaan itseään", ylikonstaapeli Jouko Hirvonen sanoo.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Ruotsi himoitsee "puulaakiporukasta" hyvitystä
- Kun ei ole busseja, on autoja - Suomen automäärät verkkokartalla
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- TS: Immenkalvon korjauksia tehdään Suomessa kymmeniä vuodessa
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä

- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Ulkomaalainen graffitijengi iski metroon ja poistui maasta
- Kaksivuotias putosi viidennen kerroksen ikkunasta Helsingissä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Vuoden 2017 MM-isäntä sivaltaa Suomea: "Pidämme lippujen hinnat alhaalla"
- Gustafsson loukkaantui ministeripotkuista
- Dan Brown kävi helvetissä

- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa

- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi

- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät

Uutiset
- Saksassa kaikki lapset pääsevät iltapäiväkerhoon
- Kari Takanen aloittaa Merivoimien komentajana
- Kolumni: Lama ajaa huippu-urheiljoita Suomeen
- Turkin rajan lyhyt liikennesulku kaatoi Depeche Moden keikan
- Kymmeniä loukkaantui lähijunien törmäyksessä lähellä New Yorkia
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- TS: Immenkalvon korjauksia tehdään Suomessa kymmeniä vuodessa
- Real Madrid nöyrtyi – Mourinho sadatteli uransa surkeinta kautta
- Sidney Crosbyn huikea maalishow toi voiton
- Ruotsi himoitsee "puulaakiporukasta" hyvitystä
- Vihreiden Brax syyttää hallitusta EU-politiikan kaunistelusta
- Blogi: Maailma on erilainen hääbloggarin silmin
- Kun ei ole busseja, on autoja - Suomen automäärät verkkokartalla
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
- Vantaa höylää taas säästöjä kouluista
- Pääkirjoitus: Ministerien kierrätys ei riitä Sdp:n nousuun
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Vanhan asuntolan palo levitti savua Oulun keskustaan
- Arvio: Orkesteri ja solistit sensaatiomaisia Kansallisoopperan Tristanissa
- Kari Takanen aloittaa Merivoimien komentajana
- TS: Immenkalvon korjauksia tehdään Suomessa kymmeniä vuodessa
- Kun ei ole busseja, on autoja - Suomen automäärät verkkokartalla
- Vanhan asuntolan palo levitti savua Oulun keskustaan
- Poliisi ottaa äänirekisterin käyttöön koko maassa
- Lääkevirasto: Kuolemiin liitetyn e-pillerin riskit vähäisiä
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Ovakon Imatran tehtaiden korjaus vie viikkoja
- Seksuaalirikoksiin syyllistynyt määrättiin hoitoon Kuopiossa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Kansanedustajat tutkivat loton pysymistä Ylellä
- Kyllikki Saaren surmasta 60 vuotta - murha jää mysteeriksi
- Helleraja rikkoutui ensi kertaa tänä vuonna
- Lakonuhka väistyi – lehdet ilmestyvät normaalisti
- Kauppakorkeakoulu tutustuttaa uudet opiskelijat yrityksiin Rovion johdolla
- Yle neuvottelee lottolähetysten jatkumisesta
- Jätteiden poltto ja kierrätys kasvavat Suomessa
- Hovioikeus kovensi Vantaan liivijengituomioita
- Kolme loukkaantui puominosturin kaaduttua Mikkelissä
- Blogi: Tsunami Itämerellä?
Suosituimmat uutiset
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Ruotsi himoitsee "puulaakiporukasta" hyvitystä
- Kun ei ole busseja, on autoja - Suomen automäärät verkkokartalla
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- TS: Immenkalvon korjauksia tehdään Suomessa kymmeniä vuodessa
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- Pääkirjoitus: Ministerien kierrätys ei riitä Sdp:n nousuun
- Real Madrid nöyrtyi – Mourinho sadatteli uransa surkeinta kautta
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Ulkomaalainen graffitijengi iski metroon ja poistui maasta
- Kaksivuotias putosi viidennen kerroksen ikkunasta Helsingissä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Vuoden 2017 MM-isäntä sivaltaa Suomea: "Pidämme lippujen hinnat alhaalla"
- Gustafsson loukkaantui ministeripotkuista
- Dan Brown kävi helvetissä
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti