Sunnuntaisuomalainen: Lihansyönti kaksinkertaistui 50 vuodessa

 |   | 
 
Helsingin Sanomat
Antti Johansson / HS
Sianliha maistuu suomalaisille.
Sianliha maistuu suomalaisille.

Suomalaiset söivät viime vuonna lihaa yli kaksi kertaa niin paljon kuin vuonna 1960. Vuotuinen lihan kulutus on noussut viidessä vuosikymmenessä 32 kilosta 76 kiloon, kertoo Väli-Suomen median Sunnuntaisuomalainen. Lehden tiedot perustuvat Maa- ja metsätalousministeriön tilastoihin.

Eniten suomalaiset syövät jauhelihaa. Sen jälkeen suosituimpia ovat porsaan ulkofilee ja suikaleet.

Noin puolet Suomessa syödystä lihasta on sikaa. Sitä kuluu vuodessa noin 400 miljoonaa kiloa. Seuraavaksi parhaiten suomalaisille maistuvat nauta ja broileri. Hirveä, lammasta, hevosta ja poroa syödään vuosittain alla kolme miljoonaa kiloa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL varoittaa liiallisen punaisen lihan syömisen nostavan riskiä sairastua paksusuolen syöpään. Laitos suosittaa, että punaista lihaa syötäisiin noin 70 grammaa päivässä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori