Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Suomalaisaktivistin surmatutkinta polkee paikallaan Meksikossa

 |   | 
 
STT
Jarno Mela / Lehtikuva
Meksikolaisjuristit David Rodriguez ja Karla Ramirez osallistuvat Amnestyn järjestämään seminaariin Helsingissä.
Meksikolaisjuristit David Rodriguez ja Karla Ramirez osallistuvat Amnestyn järjestämään seminaariin Helsingissä.

Meksikossa surmatun suomalaisen ihmisoikeusaktivistin Jyri Jaakkolan murhatutkinta polkee yhä paikoillaan. Asiaa hoitavien meksikolaisjuristien mukaan surmatyön tekijät ovat niin heidän kuin viranomaistenkin tiedossa.

Suomessa vierailevien ihmisoikeusjuristien David Rodriguezin ja Karla Ramirezin mukaan kyse on sekä Meksikon oikeuslaitoksen kyvyttömyydestä toimia että veriteon taustalla olevista poliittisista kytköksistä.

Uusi Tuuli -järjestön aktiivi Jaakkola ja meksikolainen Alberta Carino surmattiin tasan kaksi vuotta sitten Oaxacan osavaltiossa Meksikossa. He olivat viemässä avustustarvikkeita aseellisen ryhmän piirittämään kylään.

Ketään ei ole vielä asetettu syytteeseen surmista. Viiden avaintodistajan kertomus riittäisi syyllisten tuomitsemiseen, mutta todistajat eivät ole lupauksista huolimatta päässeet viranomaisten suojeluohjelman piiriin, Rodriguez ja Ramirez kertovat.

Meksikolaisjuristit ovat toiveikkaita, että Jaakkolan tapaus saadaan vielä ratkaisua. Ulkomainen painostus ja uhrien perheiden sitoutuminen oikeustaisteluun ovat tässä oleellisia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi


Uutiset

24.5.2013