Suomalaistutkija toimitti materiaalia Stasin vakoojalle

 |   | 
 

Berliini. Suomalaistutkija toimitti materiaalia Stasin vakoilijalle parin vuoden ajan 1980-luvun alussa toistuvasti. Hän kiistää tienneensä, että materiaalin vastaanottaja oli Stasin vakooja.

Saksalaisdokumentti paljasti keskiviikkoiltana, että nykyinen Helsingin yliopiston professori oli yhteyksissä Stasin kanssa 1980-luvulla. Miehen nimi ei ole aiemmin ollut julkisuudessa Stasi-yhteyksissä.

Professori kertoi myöhään keskiviikkoiltana Helsingin Sanomille lähettäneensä oman alansa julkaistua materiaalia DDR:ään tutkijaystävälleen. Mutta hän kiisti tienneensä, että tutkijakumppani oli Stasin epävirallinen työntekijä.

Saksalaisdokumentin mukaan suomalaistutkijalla oli Stasissa koodinimi.

Itä-Saksan kommunistihallinnon DDR:n vakoilukoneisto Stasi kaappasi jopa kymmenientuhansien länsisaksalaisten identiteettejä ja käytti niitä vakoiluoperaatioissa Suomessa ja muissa pohjoismaissa, saksalaisen ARD-tv-kanavan tutkivan journalismin ohjelma Kontraste väitti niin ikään keskiviikkoiltana.

Ohjelman mukaan eräs Stasin vakooja vakoili ja matkusti ympäri Eurooppaa länsiberliiniläismieheltä kaapatulla identiteetillä ja kopioidulla passilla. Vakoojalla oli ARD:n mukaan Suomessa kumppani.

Professori on ainoa suomalainen, jonka ohjelman tekijät löysivät.

"Stasi kopioi 60 000:n länsisaksalaisen passit vakoojien tarpeisiin. Lähdemme siitä, että Suomessa toimi paljon enemmän vakoojia kuin tämä yksi pari", Ralph Guhlke Kontrastesta sanoi Helsingin Sanomille.

Suomen suojelupoliisi Supo kertoo tienneensä Stasin toimineen länsisaksalaisilta varastetuilla identiteeteillä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori