Oletko maksanut seksistä, käyttänyt kannabista tai muita huumeita tai näyttänyt liikenteessä toiselle kuskille keskisormea? Ota osaa pieneen moraalikyselyyn.
Suomen ohjushankinta viivästyy USA:lle tehdyn virheellisen ilmoituksen takia
Suomen ohjushankinnan viivästyminen Yhdysvalloissa johtuu siitä, että kongressille tehtävään ilmoitukseen oli kirjattu väärä ohjusmalli.
Ilmoituksen mukaan Suomelle oltiin myymässä M-39-ohjusta, kun todellisuudessa Suomi halusi M-57-mallin. Tämän vuoksi ilmoitus jouduttiin vetämään pois kongressista.
"Kyseessä on tekninen ongelma, joka on hoidettu", sanoo viestintäjohtaja Jyrki Iivonen puolustusministeriöstä.
"Lupa on uudessa kongressin käsittelyssä, joka päättyy 4. elokuuta."
Iivonen ei tiedä, mistä ja miksi väärä ohjusmalli oli livahtanut kongressille tehtävään ilmoitukseen. Hänen mukaansa Suomen puolustusministeriössä ei vielä eilen tiistaina tiedetty viivästymisen yksityiskohtia.
"Tämä menee loma-ajan piikkiin. Mitään korjaamatonta ei ole tapahtunut. Koskaan aikaisemmin ei ole ollut ongelmia."
HS kertoi tänään keskiviikkona, että Suomen hakemus ostaa Yhdysvalloista taktisia keskimatkan ohjuksia on vedetty pois kongressin käsittelystä.
Pentagon ilmoitti kesäkuun alussa, että Yhdysvallat voi myydä Suomelle 70 kappaletta raskaista raketinheittimistä laukaistavia ohjuksia. Kauppaan piti tulla kongressin hyväksyntä heinäkuun alussa.
Yhdysvaltalaiseen menettelyyn kuuluu, että kongressilla on 30 päivän aika, jolloin se voi puuttua asekauppaan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Luetuimmat juuri nyt
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Ruotsin lehdistö leimaa Leijonat pahaiseksi pikkuveljeksi
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Soini: Duunarimies ei kiinnosta vasemmistoa
- Aftonbladet: Hakattu Leijona palautetaan pahvilaatikossa Jääkiekkoliittoon
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen

- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Kaksivuotias putosi viidennen kerroksen ikkunasta Helsingissä
- Vuoden 2017 MM-isäntä sivaltaa Suomea: "Pidämme lippujen hinnat alhaalla"
- Gustafsson loukkaantui ministeripotkuista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Ulkomaalainen graffitijengi iski metroon ja poistui maasta
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista

- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa

- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi

- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät

Uutiset
- Painiin aktiivisuutta korostavia sääntömuutoksia
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Moottoripyöräilijä kuoli kolarissa Tampereella
- Viikon väite: Ylilääkäri Hannu Lauerma: Vankiloissa on fiksua porukkaa
- Depardieu vertaa Putinia paaviin
- Poliisi etsii puita ja aitoja tuhonneita huligaaneja Hyvinkäällä
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Uusi hiihtopomo haluaa nostaa hiihdon Suomen kakkoslajiksi
- Rauhanturvaajaveteraaneille on luvassa enemmän tukea
- Ruotsin lehdistö leimaa Leijonat pahaiseksi pikkuveljeksi
- Liitovarjoilija pelastettiin puusta Rautavaaralla
- Aftonbladet: Hakattu Leijona palautetaan pahvilaatikossa Jääkiekkoliittoon
- Soini: Duunarimies ei kiinnosta vasemmistoa
- Turkin rajan lyhyt liikennesulku kaatoi Depeche Moden keikan
- Litvinenko-tutkimus uhkaa kaatua todisteiden salaamiseen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- VTV:n Pöysti: Ministeriön osattava tehdä julkisuuspäätökset itse
- Laura Birn näyttelee Liam Neesonin elokuvassa
- Prahan metro houkuttelee sinkkuja treffivaunuihin
- Saksassa kaikki lapset pääsevät iltapäiväkerhoon
- Moottoripyöräilijä kuoli kolarissa Tampereella
- Poliisi etsii puita ja aitoja tuhonneita huligaaneja Hyvinkäällä
- Rauhanturvaajaveteraaneille on luvassa enemmän tukea
- Liitovarjoilija pelastettiin puusta Rautavaaralla
- Kari Takanen aloittaa Merivoimien komentajana
- TS: Immenkalvon korjauksia tehdään Suomessa kymmeniä vuodessa
- Kun ei ole busseja, on autoja - Suomen automäärät verkkokartalla
- Vanhan asuntolan palo levitti savua Oulun keskustaan
- Poliisi ottaa äänirekisterin käyttöön koko maassa
- Lääkevirasto: Kuolemiin liitetyn e-pillerin riskit vähäisiä
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Ovakon Imatran tehtaiden korjaus vie viikkoja
- Seksuaalirikoksiin syyllistynyt määrättiin hoitoon Kuopiossa
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Kansanedustajat tutkivat loton pysymistä Ylellä
- Kyllikki Saaren surmasta 60 vuotta - murha jää mysteeriksi
- Helleraja rikkoutui ensi kertaa tänä vuonna
- Lakonuhka väistyi – lehdet ilmestyvät normaalisti
- Kauppakorkeakoulu tutustuttaa uudet opiskelijat yrityksiin Rovion johdolla
- Yle neuvottelee lottolähetysten jatkumisesta
Suosituimmat uutiset
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Ruotsin lehdistö leimaa Leijonat pahaiseksi pikkuveljeksi
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Soini: Duunarimies ei kiinnosta vasemmistoa
- Aftonbladet: Hakattu Leijona palautetaan pahvilaatikossa Jääkiekkoliittoon
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Ruotsi himoitsee "puulaakiporukasta" hyvitystä
- Prahan metro houkuttelee sinkkuja treffivaunuihin
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Kaksivuotias putosi viidennen kerroksen ikkunasta Helsingissä
- Vuoden 2017 MM-isäntä sivaltaa Suomea: "Pidämme lippujen hinnat alhaalla"
- Gustafsson loukkaantui ministeripotkuista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Ulkomaalainen graffitijengi iski metroon ja poistui maasta
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- Staal loukkaantui vakavasti – Carolinan pomo ymmärtää yhä MM-jääkiekkoa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Poliisi: Džohar Tsarnajev ajoi veljensä päältä paetessaan
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti