Suomi tarjoaa osaamistaan Venäjän jättipäästön tukkimiseksi

 |   | 
 
STT
Jana Romanova / Str
Suomalais-venäläinen tutkimusryhmä havaitsi fosforivuodon Suomenlahden etelärannikolla Kingiseppissä viime vuoden loppupuolella.

Venäjältä paljastuneen suuren fosforipäästön hoitamisessa puuttuu edelleen yhteisymmärrys. Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr) painottaa, että vastuu Suomenlahtea saastuttavan lannoitetehtaan päästöjen vähentämisestä kuuluu venäläisille. Suomi voi nopeuttaa tilanteen ratkaisua tarjoamalla Venäjälle osaamistaan, ministeri sanoo.

Suomalaiset toimijat keskustelivat tänään siitä, miten Suomi voisi vaikuttaa päästöihin.

Tehtaaseen ja yrityksen johtoon on oltu Suomesta yhteydessä. Niinistön mukaan tehtaan edustajat ovat ilmaisseet valmiutensa keskusteluihin.

"Yhteinen näkemys Venäjällä paljastuneiden fosforipäästöjen suuruudesta ja lähteestä on edellytys korjaaville toimille", Niinistö sanoo.

Suomalaisten asiantuntijoiden mukaan Venäjän fosforipäästö voitaisiin tyrehdyttää nopeimmin rakentamalla paikalle valumaveden puhdistuslaitos. Suomessa samankaltaisia päästöjä on hoidettu aiemmin Uudessakaupungissa, jossa nykyisen Yara Suomen tehdasalueen päästöjä on onnistuttu vähentämään tehokkaasti.

John Nurmisen säätiön Puhdas meri -hankkeen johtaja Marjukka Porvari painottaa, että työ päästöjen vähentämiseksi on aloitettava heti, sillä puhdistamon rakentaminen kestää arviolta kolme vuotta.

"Venäjällä on omat lupakäytännöt, joista ei pääse yli eikä ympäri", hän kertoo.

Säätiö on ollut aiemmin toteuttamassa puhdistamohanketta Pietarissa.
Puhdistamon rakentaminen maksaisi alle 20 miljoonaa euroa. Lisäksi käyttö maksaisi vuosittain pari miljoonaa euroa.

"Tehtaan takana on miljardien liikevaihtoa pyörittävä firma, joten ratkaisun ei pitäisi olla rahallisesti ongelma", Porvari sanoo.

Tehtaan fosforivuodon havaitsi suomalais-venäläinen tutkimusryhmä viime vuoden loppupuolella, mutta päästö on jatkunut ilmeisesti vuosia. Venäjä on virallisesti ilmoittanut kohonneita kuormia Suomenlahteen vievässä Luga-joessa vuodesta 2008.

"Tarkkaa tietoa siitä, kuinka pitkään päästö on jatkunut, ei ole", kertoo Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Seppo Knuuttila.

Tehdas työntää jopa tuhat tonnia fosforia vuodessa Suomenlahteen. Suomenlahden fosforipäästö olisi siten 20 prosenttia aiemmin arvioitua suurempi.

Fosfori on pahin Itämerta rehevöittävä ravinne, joka ruokkii esimerkiksi sinileväkukintoja. Rehevöityminen on Itämeren, myös Suomen rannikkovesien, suurin ongelma.

Porvari pitää mahdollisena, että aiemmin tuntemattomia päästölähteitä voisi paljastua lisää. Hänen mielestään riskipaikkoja pitäisi tutkia myös muualla.

Itämeren valuma-alueella sijaitsee muitakin lannoitetehtaita, joiden päästöistä ei ole mittaustuloksia.

"Nyt on nähty, että venäläinen ympäristön seurantajärjestelmä ei toimi", Porvari sanoo.

Flash toistinta ei löytynyt.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta